Norja ei todennäköisesti pysty järjestämään maastohiihdon ja yhdistetyn maailmancupin kisaviikonloppua Lillehammerissa joulukuun 5.–6. päivä koronavirusta koskevien maahantulorajoitustensa vuoksi.

Joulukuun cup-vajetta voitaisiin Norjan uutistoimisto NTB:n tietojen mukaan täyttää Suomen Rovaniemellä.

– Jos tilanne on tämä, että maailmalla ei kilpailua voida järjestää, niin mikä olisi hienompi paikka kuin Rovaniemi, Ounasvaaran hiihtoseuran puheenjohtaja Arto Autti toteaa Lapin Kansalle.

Autti sanoo, että esimerkiksi lumivarmuuden tai majoituskapasiteetin osalta puitteet Rovaniemellä ovat parhaasta päästä koko Euroopassa.

– Toivottavasti myös pandemia helpottaa tuossa vaiheessa jo niin, että myös saavutettavuuden puolesta asiat ovat kaikilta osin kunnossa.