Kauden kärkitulos syntyi välittömästi! – Suomalainen keihäsmies kokeili toisesta lajista tuttua tekniikkaa
Toni Kuusela kokeili Vantaan Kultainen Keihäs -kilpailuissa uutta heitto-otetta ja voitti kesän kotimaisella kärkituloksella 81,36. Tulos syntyi toisella kierroksella.
Kuusela ja hänen valmentajansa Petteri Piironen päättyivät kokeilemaan toisenlaista otetta mietittyään kuinka Kuuselan ranne saataisiin terävämmin toimimaan heiton lopussa. Ratkaisu oli niin sanottu hankaote, eli keihään narukerän päästä haetaan pitoa keski- ja etusormella eikä vain yhdellä sormella.
– Tiistaina kokeilin sitä ensimmäisen kerran ja päätin silloin kokeilla sitä täällä kilpailussa. Tuntui, että pääsin sillä tavalla tekemään paremmin ranteen räpsäyksen heiton lopussa ja sain myös pidettyä kyynärpäätä heitossa korkeammalla, Kuusela kertaili.
Aiemmin pesäpalloa harrastanut Kuusela on Piirosen mukaan usein miettinyt, kuinka saisi keihäänheitossa aikaiseksi ranteella yhtä räväkän heiton lopun kuin pesäpalloa heittäessä.
– Tätä otetta kokeiltiin ja tällä saatiin keihäs myös kiertämään vähän ylempänä heitossa, Piironen sanoi.
Kuusela: Kädessä ei ollut kipuja
Kuusela aikoo pysyä uudessa otteessa. – Se tuntui hyvältä, Kuusela sanoi. Kuusela heitti Vantaalla ensimmäisen kilpailunsa liki kolmeen viikkoon. Kauden ensimmäisessä kilpailussa Jyväskylässä hän sai pieniä repeämiä kyynärvarren lihakseen, mutta nyt heitto kulki ongelmitta. – Ei ollut mitään kipuja, Kuusela totesi. Kuusela oli sen verran ylivoimainen, että jätti kaksi viimeistä yritystään heittämättä. Toiseksi ja kolmanneksi heittivät Kälviän Tarmon Jarmo Marttila ja Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Lassi Saarinen tuloksin 74,02 ja 73,58. Lähde: UrheiluliittoLUE MYÖS:
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Ice Cage tekee paluun Helsinkiin – lippukauppa käy kuumana
- Ice Cage 9: Aikataulu, ottelijat, Live Stream ja liput
- Ice Cage 8: Ottelijat ja tulokset
- Suomesta varoitus Kreikassa – päävalmentaja tietää, millainen haaste odottaa
- Norjan hiihtolegenda pelkäsi pahinta – ”veri suorastaan roiskui”
- Teemu Suninen ja Janni Hussi palaavat sittenkin MM-ralliin – hurja käänne
- Eveliina Määttänen paljasti suunnitelman tulevaisuudestaan
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Norjan hiihtolegenda pelkäsi pahinta – ”veri suorastaan roiskui”
- Iivo Niskanen sai päävalmentajalta yllättävän tuomion – kotona odottaa toinen homma
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Suomesta varoitus Kreikassa – päävalmentaja tietää, millainen haaste odottaa
- Iivo Niskanen jättää kotikisat väliin – SM-kisoissa silti kova kattaus
- Suomalaisille karvas pettymys – MM-kisat matkaavat Ruotsiin
- Suomalaisjuoksija paljasti rakkauselämästään – ”En malta odottaa”
- Eveliina Määttänen paljasti suunnitelman tulevaisuudestaan