Norjan hiihtomaajoukkue on parhaillaan kesän ensimmäisellä leirillään Oslossa ja maan hiihtoliitto on asettanut tarkat rajoitukset, jotta koronatartuntariski saataisiin minimoitua. Hiihtäjät rikkoivat sääntöjä kuitenkin heti.

Ohjeistukseen kuuluu muun muassa kahden metrin etäisyyden pitäminen kovissa intervalliharjoituksissa. Näin ei kuitenkaan asianlaita ollut ainakaan peräperää hiihtäneiden Therese Johaugin ja Hedda Östberg Amundsenin osalta.

– Päivän harjoituksissa emme onnistuneet noudattamaan omia sääntöjämme. Se on vaikeaa. Vaadimme nyt pidempiä etäisyyksiä, maajoukkueen johtaja Espen Bjervig myönsi NRK Sportille.

Maajoukkueen lääkäri Oystein Andersen oli kaikkea muuta kuin tyytyväinen näkemäänsä.

– Kahden metrin etäisyyden pitäminen tuollaisessa harjoituksessa ei pitäisi olla mahdotonta. Minun tehtäväni on arvioida riskit ja tiedämme, että etäisyyden pitäminen on tartuntariskin osalta tärkeää. Silloin ohjeita pitää myös seurata.