”Eivät he kuitenkaan usko mitä kirjoitan” – ex-mestarihyppääjä saanut tarpeekseen Ruotsin verottajasta
Kuva: Juha Tamminen
Entinen korkeushypyn mestari Stefan Holm on saanut tarpeekseen Ruotsin verottajasta. Kyse ei ole mistään isoista summista, mutta 44-vuotiaalta Holmilta ei irtoa ymmärrystä verottajan kantoihin, joita mitkään selvitykset eivät muuta.
Holm osti nykyisen asuntonsa – huvilan – vuonna 2006 ja rakensi tontille lisärakennuksen, jota hän on sen jälkeen vuokrannut omille yhtiöilleen. Tilaa on käytetty hänen urheiluun liittyvässä liiketoiminnassaan ja ajoittain myös kuntosalina Holmille ja hänen korkeushyppääjäpojalleen. Holm kertoo myös osin käyttäneensä tilaa rakkaaseen legoharrastukseensa.
Holm on hakenut verovähennysoikeutta tilan vuokraamisesta, mutta veroviranomaiset ovat näyttäneet punaista valoa. Kyse ei ole kuin reilun 2000 euron summasta, mutta Holm on ärtynyt.
– Ei tällä ole legojen kanssa tekemistä, enkä tajua miksi he tarttuvat siihen. Minulla on toimistotila, joka rakennettiin toimistotilaksi, vaikka verovirasto on sitä mieltä ettei. Eiväthän he ole sitä koskaan nähneet, joten mistä he tietävät, Holm ihmettelee Aftonbladetille.
– En jaksa ennä tapella. Eivät he kuitenkaan usko mitä kirjoitan, joten ei tämän jatkamisessa ole mitään järkeä. Voin yhtä hyvin hakata reiän makuuhuoneen ja toimiston väliin, niin ei tarvitse kulkea ulkokautta.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kauden ratkaisut puhutti – Olli Hiidensalo avasi taustat
- Suomalainen Teresa, 21, säkenöi Jake Paulin jätti-illassa!
- Se on siinä! – uusi maailmanennätys
- Ennätykset murskattiin – suomalaisjätti kiskaisi kaksi hirmukaarta!
- Jalkapallon suurkisojen alla karmea tragedia – stadionilta löytyi kuollut ihminen
- Entinen olympiaurheilija puukotettiin kuoliaaksi
- Hirmutulos – pikajuoksussa tärähti kaikkien aikojen ennätysaika!
- Jessie Diggins jätti ladut – nyt arki näyttää tältä
- Aleksandr Bolshunovin paluusta kova väite, valmentaja lataa suoraan
- Hurja tilasto julki olympialaisista – historiallinen dopingtulos yllättää
- Jessie Diggins jätti ladut – nyt arki näyttää tältä
- Ennätykset murskattiin – suomalaisjätti kiskaisi kaksi hirmukaarta!
- Se on siinä! – uusi maailmanennätys
- Suomalainen Teresa, 21, säkenöi Jake Paulin jätti-illassa!
- Aleksi Valavuori sai kovaa kyytiä – sparri päättyi rumasti
- Tammikuussa synnyttänyt Therese Johaug: paluu!