Kimmo Kinnusen valmentamalla keihäänheittäjällä upea paluu! – Uusi ennätys jysähti: ”Hyvä maku tästä jäi”
Kyynärpään ja olkapään ongelmien kanssa taistellut keihäänheittäjä Roosa Ylönen teki väkevän paluun Äänekoskella. Kilpailu oli hänelle ensimmäinen tänä vuonna. Ylönen heitti ennätyksensä 54,53 ja oli toinen 59,40 heittäneen Latvian Lina Muzen jälkeen.
– Tosi vähäisillä heittomäärillä tulin mukaan. Heitossa on vielä teknisesti valtavasti parannettavaa, mutta hyvä maku tästä jäi, Ylönen riemuitsi.
Ylönen, 21, siirtyi viime vuoden tammikuussa El Pasoon opiskelemaan ja kilpailemaan Teksasin yliopiston paidassa.
– Se kilpailukausi meni vaihtelevasti kyynärpäävamman takia, joka sitten leikattiin viime syksynä. Kun se tuli kuntoon, olkapäästä revähti kiertäjäkalvosin, Ylönen kertoo.
Ongelmien takia Ylöseltä jäi yhtä kilpailua lukuun ottamatta koko Suomen viime kesän kilpailukausi väliin. Aiemman ennätyksensä 54,33 hän heitti toissavuoden Kalevan kisoissa Jyväskylässä.
Kalevan kisat kesän pääkilpailu
Nyt Kimmo Kinnusen valmentama heittäjä virittelee kuntoaan elokuisiin Turun Kalevan kisoihin.
– Kalevan kisat on ehdottomasti kauden pääkilpailu. Vuoden 2018 Kalevan kisojen neljäs sija jäi sen verran harmittamaan, Ylönen tuumi.
Toissa vuoden Kalevan kisoissa Jyväskylässä Ylönen heitti karsinnassa ennätyksensä ja oli siinä kolmas, mutta hävisi finaalissa pronssin Heidi Nokelaiselle kahdeksalla sentillä.
– Nyt tavoitteena on, ettei noin käy uudelleen, Ylönen sanoo.
Lähde: Urheiluliitto
- Hiihdon olympiavoittaja ihastui Suomessa näkemäänsä – jakoi upean videon
- Hiihdon Suomen Cup 2026-2027: Ohjelma, TV, Tulokset
- IL: Wilma Heltelä vakavoitui Venäjä-kohusta – ”En rehellisesti tiedä”
- Karu kuva Leviltä herättää keskustelua – hiihtovaikuttaja latasi suorat sanat
- Minja Korhonen esitteli uuden autonsa – tästä yksityiskohdasta hän innostui
- IL: Kultamitalisti Silja Kososelta huolestuttava tieto – edessä lisätutkimuksia
- Oliver Lindelliltä huima nousu Abu Dhabissa
- Martina Aitolehti julkaisi hempeitä lomakuvia nyrkkeilijärakkaan kanssa
- Topi Parviainen latasi kovan väitteen – Seppo Rädyn ennästys uhattuna
- Rukan maailmancup 2026: Ohjelma, TV-lähetykset, Suomen joukkue ja tulokset
- IL: Wilma Heltelä vakavoitui Venäjä-kohusta – ”En rehellisesti tiedä”
- Karu kuva Leviltä herättää keskustelua – hiihtovaikuttaja latasi suorat sanat
- Minja Korhonen esitteli uuden autonsa – tästä yksityiskohdasta hän innostui
- Hiihdon olympiavoittaja ihastui Suomessa näkemäänsä – jakoi upean videon
- Topi Parviainen latasi kovan väitteen – Seppo Rädyn ennästys uhattuna
- Yleisurheilussa uusi dopingkohu – kaksi huippujuoksijaa kilpailukieltoon
- Oliver Lindelliltä huima nousu Abu Dhabissa
- Alisa Vainiolta synkkä ilmoitus – suunnitelmat uusiksi!
- IL: Kultamitalisti Silja Kososelta huolestuttava tieto – edessä lisätutkimuksia
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman