”Moni pelaaja on ollut taloudellisesti kovilla” – Wimbledon jakaa palkintorahoja, vaikkei legendaarista turnausta pelata
Tenniksen legendaarinen Wimbledonin Grand Slam -turnaus jouduttiin koronapandemian takia peruuttamaan kokonaan ensi kertaa sitten sotavuoden 1945. Turnausjärjestäjät ovat kuitenkin tehneet hienon eleen ja päättäneet jakaa palkintorahoja tästä huolimatta.
Tämän kesän turnauksessa olisi ollut mukana kaikkiaan 620 pelaajaa ja näille tullaan jakamaan kaikkiaan yli 10 miljoonan euron palkintopotti. Kaksinpelissä suoraan avauskierrokselle pääsemässä olleille pelaajille maksetaan 27 500 euroa ja myös nelinpelaajille, karsintojen kautta pääsarjapaikkaa hakeneille sekä rullatuolipelaajille maksetaan osuus potista – kullekin vähintään 5500 euroa.
– Tiedämme että nämä epävarmuuden kuukaudet ovat olleet todella huolta aiheuttavia, Winmbledonin toimitusjohtaja Richard Lewis sanoi BBC Sportin mukaan.
– Moni pelaaja on ollut taloudellisesti kovilla tänä aikana. He olisivat voineet rankingsijoituksensa perusteella täysin oikeutetusti laskea ansaitsevansa palkintorahaa Wimbledonista.
Hienon eleen mahdollistaa Wimbledonin miltei ainutlaatuinen vakuutus, jonka myötä turnaus on voinut maksaa pelaajien lisäksi korvauksia lipunostajille, tv-yhtiöille ja myös yhteistyökumppaneille.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Suuri suru – Ristomatti Hakolalta riipaiseva päivitys
- Ilona Mononen herättää odotukset – kisakausi lähestyy
- Harvinainen julkaisu – Eduard Hallberg esitteli rakkaansa hellyyttävällä kuvalla
- Välit poikki – venäläistähdet eivät puhu toisilleen
- Ex-olympiaurheilija etsintäkuulutettu – syytetään rajusta rikoksesta!
- Nyt se on lähellä – supermatsi voi toteutua
- Venäläishiihtäjä avautuu muiden suhtautumisesta venäläishiihtäjiin
- Hurja kiri Texasissa – Sami Välimäki takoi huiman summan rahaa
- Kalle Palanderin kommentti sai Aleksi Valavuorelta tylyn vastauksen
- AL: Harri Kirvesniemi järkyttyi Krista Pärmäkosken datasta – ”Oli pakko ottaa laskin käteen”