Suomen nopein mies jatkoi voittojen sarjaansa – ”Aika paranee huomattavasti”
Kuva: Juha Tamminen
Samuli Samuelsson jatkoi kesän pikajuoksuvoittojen sarjaansa. Hän kukisti 12 asteen koleassa säässä Samuel Purolan Tampereen Teemakisojen 100 metrin finaalissa ajalla 10,53. Voitto varmistui vasta maalikamerakuvasta, kun kaksikko sai saman ajan.
– Minulla oli migreeni ennen kilpailua ja se söi vähän terää, Samuelsson sanoi.
Tällä kaudella 10,28 juossut Samuelsson joutui finaalissa tiukille, kun Purola sai lähtökiihdytyksen kulkemaan ja nousi lopussa rinnalle.
– Yleensä jos Samuel pääsee alussa hyvin mukaan, hän tulee lopussa ohi, mutta nyt näin, Samuelsson totesi,
Purola oli tyytyväinen siihen, että juoksun alku loksahti kohdalleen.
– Tehtiin isän kanssa muutos tuohon lähtöön ja nyt se kulki, mutta loppu oli tahmea. Nyt panen sen kuitenkin kylmän piikkiin. Verkassa oli viidet housut päällekkäin, Purola sanoi.
– Jos lähtö pysyy tuollaisena ja saan samanlaisen lopun kuin Lahdessa, aika paranee huomattavasti.
Purolan alkueräaika 10,49 oli kylmän ja sateisen illan nopein satanen.
Lähde: Urheiluliitto
LUE MYÖS:
- Venäläishiihtäjältä hyytävä paljastus – välit Aleksandr Bolshunoviin ovat jäiset
- Veljekset kohtaa Ranskan – Tuomas Sammelvuo kertoo Ylelle, mikä Suomen pelissä vakuuttaa
- Alisa Vainio latasi kovan tavoitteen – luottaa kehoonsa Berliinissä
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen avasi vihdoin suunsa – tästä syystä ura loppui jo 24-vuotiaana
- Yle: Rukan maailmancupia varjostaa raju riita
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen palkkasi henkivartijat – 45 miljoonaa katosi kuin tuhka tuuleen
- Krista Pärmäkosken unelmakoti tuli myyntiin – järvimaisema ja poreallas
- Viisinkertainen maailmanmestari pitää taukoa ampumahiihdosta – tähtää silti olympialaisiin
- Emma Tainion kausi päättyi karuun paljastukseen – edessä iso muutos
- Alisa Vainio yrittää ennennäkemätöntä temppua – kertoi supervoimastaan
- Krista Pärmäkosken unelmakoti tuli myyntiin – järvimaisema ja poreallas
- Emma Tainion kausi päättyi karuun paljastukseen – edessä iso muutos
- Lindsey Vonn, 41, julkisti suhteensa nuoreen urheilijamieheen – kuvat puhuvat puolestaan
- Viisinkertainen maailmanmestari pitää taukoa ampumahiihdosta – tähtää silti olympialaisiin
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen palkkasi henkivartijat – 45 miljoonaa katosi kuin tuhka tuuleen
- Yle: Rukan maailmancupia varjostaa raju riita
- Alisa Vainio yrittää ennennäkemätöntä temppua – kertoi supervoimastaan
- Hilla Uusimäki teki Suomen ennätyksen – silti pettymys painaa
- Italian leirissä valtava pettymys – joukkueen tähdeltä suoraa puhetta
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen avasi vihdoin suunsa – tästä syystä ura loppui jo 24-vuotiaana