Yle: Suomalainen NHL-tähti tukee Wilma Murtoa merkittävällä summalla – Antaa 12 000 euroa joka vuosi yleisurheilijalle, vaikka eivät ole koskaan edes jutelleet!
Kuva: Getty Images
NHL-tähti Jussi Jokinen tukee seiväshyppääjä Wilma Murtoa 12 000 eurolla vuodessa, kertoo Yle.
Ylen mukaan urheilijoiden yhteistyö alkoi vuoden 2016 Kalevan kisoista, kun Murron valmentaja Jarno Koivunen vakuutti Jokisen hyppääjän edesottamuksista. Murto voitti tuolloin 19-vuotiaiden MM-pronssia ja teki saman ikäluokan maailmanennätyksen (471).
– Jääkiekossa ja jalkapallossa suomalaisilla huipuilla palkkataso on aika erilainen kuin saman tason yksilöurheilussa. Halusin lähteä tähän olympiadiin tukemaan merkittävällä summalla, jotta Wilma pystyisi olemaan 24 tuntia vuorokaudessa huippu-urheilija, Jokinen kertoi Ylelle.
Jokinen ei ole halunnut mitään vastinetta tuestaan. Murto kertoo, ettei tuki ole ollut kuitenkaan salaisuus.
Urheilijoiden välinen yhteistyö on muutenkin harvinaislaatuinen. Ylen mukaan Jokinen ja Murto eivät koskaan ole tavanneet tai puhuneet puhelimessa.
LUE MYÖS:
- Nuori kiinalaistähti teki jälleen historiaa – ”Olen todella innoissani ja onnellinen”
- Lentopallon EM-kisat 2026: Aikataulu, ottelut, tv
- Jokereissa pakka uusiksi – Tomek Valtonen pudotti kolme uutta hankintaa
- Ennätyskausi jätti hampaankoloon – Emilia Karell kertoo nyt miksi
- Urheilucast: Jori Lehterälle viritellään siirtoa Liigan jättiseuraan – ”Aina saa olla aktiivinen”
- Lotta Kemppinen yllätti treenivideollaan – julkaisu räjähti suosioon
- Norjalainen juoksutähti kuoli järkyttävässä onnettomuudessa
- Norjan hiihdossa kuohuu taas – huippuhiihtäjältä raju syytös valmentajan toiminnasta
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Urheilucast: Jori Lehterälle viritellään siirtoa Liigan jättiseuraan – ”Aina saa olla aktiivinen”
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Norjan hiihdossa kuohuu taas – huippuhiihtäjältä raju syytös valmentajan toiminnasta
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja
- Kalle Palander ottaa hurjan haasteen vastaan – yllätys oli melkoinen
- Norjalainen juoksutähti kuoli järkyttävässä onnettomuudessa
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Jokereissa pakka uusiksi – Tomek Valtonen pudotti kolme uutta hankintaa