Nelinkertaisen maailmanmestarin vatsasta löydettiin pahanlaatuinen 5,8-kiloinen kasvain – ”Sitä luulee olevansa täysin kunnossa ja yhtäkkiä uskookin kuolevansa”
Kuva: Juha Tamminen
Neljä kertaa salibandyn maalimanmestaruuden urallaan voittanut Ruotsin Peter Fischerström on paljastanut sairastaneensa syövän kesällä 2019.
46-vuotias kertoi ruotsalaisen Fredrikssonin podcastissa syöpätaistelustaan.
Fischerströmin vatsasta löydettiin viime kesäkuussa peräti 5,8-kiloinen syöpäkasvain. Diagnoosi oli kova paikka entiselle maajoukkuepuolustajalle.
– Se oli kuolemanahdistuksen kesä. Tuntui epäuskottavalta, kun luulee olevansa täysin kunnossa ja yhtäkkiä se muuttuukin siihen, että uskoo kuolevansa.
Kaikki sujui kuitenkin hyvin ja kasvain saatiin poistettua kokonaan. Toipumisennusteetkin näyttävät lupaavilta.
– Lääkärit uskovat ettei syöpä tule enää takaisin. Kasvain oli pahanlaatuinen, mutta sen tyyppiset eivät ilmeisesti uusi kovin helposti, mies kertoo.
LUE MYÖS:
- Nuori kiinalaistähti teki jälleen historiaa – ”Olen todella innoissani ja onnellinen”
- Lentopallon EM-kisat 2026: Aikataulu, ottelut, tv
- Jokereissa pakka uusiksi – Tomek Valtonen pudotti kolme uutta hankintaa
- Ennätyskausi jätti hampaankoloon – Emilia Karell kertoo nyt miksi
- Urheilucast: Jori Lehterälle viritellään siirtoa Liigan jättiseuraan – ”Aina saa olla aktiivinen”
- Lotta Kemppinen yllätti treenivideollaan – julkaisu räjähti suosioon
- Norjalainen juoksutähti kuoli järkyttävässä onnettomuudessa
- Norjan hiihdossa kuohuu taas – huippuhiihtäjältä raju syytös valmentajan toiminnasta
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Urheilucast: Jori Lehterälle viritellään siirtoa Liigan jättiseuraan – ”Aina saa olla aktiivinen”
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Jokereissa pakka uusiksi – Tomek Valtonen pudotti kolme uutta hankintaa
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Norjan hiihdossa kuohuu taas – huippuhiihtäjältä raju syytös valmentajan toiminnasta
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja
- Norjalainen juoksutähti kuoli järkyttävässä onnettomuudessa
- Kalle Palander ottaa hurjan haasteen vastaan – yllätys oli melkoinen
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys