Rauta-arvot kuntoon – Suomen mestaruus tuli
Kuva: Getty Images
Ensimmäistä vuotta miesten sarjassa juokseva Alajärven Ankkureiden Antti Ihamäki voitti maastojuoksun SM-kisojen miesten mestaruuden ajalla 31.22. Mestaruus maistui, sillä takana on takkuinen ratakausi.
– Kesällä rauta-arvot olivat matalla ja tuli sippaaminen joka kilpailussa. Kun ei ollut rautaa ei jaksanut juosta, Ihamäki sanoo Suomen Urheiluliiton verkkosivuilla.
Raudan puutteen Ihamäki keksi viimevuotisen 22-vuotiaiden mestarin Mikko Hirvosen vinkistä ja vajaa kuukausi ennen Kalevan kisoja alkoi rauta-arvojen kohentaminen.
– Kovasti olen sen jälkeen tankannut, verilättyjä, pillereitä ja jauhelihaa, Ihamäki toteaa.
Rauta-arvojen ohella myös juoksukunto on noussut niin hyvin, että Ihamäki uskoi harjoitusten perusteella voivansa taistella voitosta Kurikassa.
Ihamäen nykäistessä noin 7 kilometrin kohdalla kärkiryhmästä putosivat vuosien 2016, 2017 ja 2018 mestari Tampereen Pyrinnön Jarkko Järvenpää sekä alkumatkasta vetotöitä tehnyt Joensuun Katajan Arttu Vattulainen.
Voiton Ihamäki ratkaisi kilometrin mittaisessa loppukirissä, jossa ranskalainen Turun Tovereita edustava Frédéric Tranchand taipui toiseksi. Maalissa Ihamäen ja Tranchandin välinen ero oli kahdeksan sekuntia.
– Oli helpotus, kun kova kirmies Arttu Vattulainen putosi matkalla ja samoin Jarkko Järvenpää. Kaikella kunnioituksella Tranchandia kohtaan, ajattelin, että pystyn hänet kirissä voittamaan, Ihamäki kerto0.
Järvenpää oli kolmas ja hävisi voittajalle 19 sekuntia. Joensuun Katajan Arttu Vattulainen oli neljäs 38 sekuntia kärjestä.
Lähde: Yleisurheilu.fi
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Talviolympialaisiin kaavaillaan merkittävää muutosta
- IS: Laura Arffmanilla isoja ongelmia kotipuolessa: ”Muuta kerrottavaa ei vielä ole”
- Shokkitieto pysäytti Perttu Hyvärisen – näin Iivo Niskanen reagoi asiaan
- Ruotsalaishiihtäjälle haetaan poikkeuksellista etuoikeutta
- Olympialaisissa heti isoja ongelmia
- Olympialaisten ohjelma tänään – aikataulu, suomalaiset ja tv-lähetykset
- HS: Kalle Palander täräytti suorat sanat Lindsey Vonnin vammasta – kova väite mediapelistä
- Milanon olympia-areenan jää herättää kysymysmerkkejä
- Mitä ihmettä? – Norjan maajoukkueen välinevarastoon murtauduttu
- Suvi Minkkinen kohtasi yllättävän haasteen Italiassa
- Suvi Minkkinen kohtasi yllättävän haasteen Italiassa
- Kalle Rovanperän isä myönsi rikoksen
- Olympialaisten ohjelma tänään – aikataulu, suomalaiset ja tv-lähetykset
- Yle teki kovan päätöksen Kaisa Mäkäräisestä
- HS: Kalle Palander täräytti suorat sanat Lindsey Vonnin vammasta – kova väite mediapelistä
- Suvi Minkkinen täräytti tuloistaan Iltalehdelle: ”Minähän tienaan tuon tuplana”
- Norjassa ei ymmärretä tätä – ”Minun mielestä täyttä hölynpölyä”
- Olympialaisten ohjelma tänään – aikataulu, suomalaiset ja tv-lähetykset
- IL: Matti Heikkinen sai sisäpiiritietoa Norjasta: ”Yritin kertoa Iivolle”
- Suomalaishiihtäjä: ”Vakava tapaturma”