Amerikkalaisen jalkapallon NFL:n avauskierros pelataan viikonloppuna ja Black Lives Matter -liikehdinnän myötä liiga on päättänyt, että avauskierroksen kaikissa otteluissa soitetaan sekä USA:n kansallislaulu että ”Lift Ev’ry Voice And Sing”, jota pidetään Yhdysvaltain ”mustana kansallislauluna”.

Kansallislaulujen soittaminen, polvistumiset ja muut mielenilmaukset ovat alkaneet saada yhä enenevässä määräin myös vastustusta. Miami Dolphinsin pelaajien mitta on nyt täynnä ja joukkue vaatii konkreettisia tekoja symbolisten eleiden sijaan.

Dolphinsin pelaajat ovat yhdessä päättäneet jäädä pukukoppiin kansallislaulujen ajaksi avausottelussaan. Joukkueen julkaisemalla videolla 18 pelaajaa – sekä valkoisia että mustia pelaajia – teki ajatuksensa selväksi.

– Tämä yritys yhdistää aiheuttaa vain enemmän eriytymistä. Näin ollen me jätämme tämän laulamisen ja tanssimisen väliin ja pysymme joukkueensa sisällä, pelaajat sanoivat.

– Me tarvitsemme todellista muutosta, emme pelkkää vastausta paineeseen. Tämä riittää, ei enää höttöä ja tyhjiä eleitä.

Dolphins on ensimmäinen seura, joka on tehnyt vastaavan päätöksen koko joukkueena.

NFL-kauden avausta ja kaikki kauden otteluita voi seurata V Sportin ja Viaplayn kanavilla.

(Jos upotus ei näy, klikkaa tästä)