Yleisurheilun Seuracup huipentuu – ”Kärkisijoista nähdään kaikissa finaaleissa jännittävät taistelu”
Kuva: Juha Tamminen
Yleisurheilun Seuracup huipentuu finaaleihin lauantaina Lahdessa, Ikaalisissa, Lempäälässä ja Hämeenlinnassa. Piirikisojen perusteella luvassa on tasaisia finaalitaistoja.
– Piirikisat käytiin tänä vuonna yhtenä kierroksena ja finaalilajein, joten niiden ennustearvo finaalia ajatellen on hyvä. Piirikisojen perusteella kärkisijoista nähdään kaikissa finaaleissa jännittävät taistelut, arvioi Suomen Urheiluliiton aluepäällikkö Mika Tyrkkö.
– Kisajärjestelyissä on koronaepidemian takia kiinnitetty erityistä huomiota turva- ja hygienia-asioihin. Kilpailuissa noudatetaan tiukasti kaikkia viranomaisten määräyksiä ja SUL:n ohjeistusta.
Piirikisoihin osallistui kaikkiaan 159 seuraa ja kisoissa tehtiin noin 5500 lajisuoritusta, ennen kuin eri sarjojen finalistit oli ratkottu. Suosikkina suurseurojen miehittämään Superfinaaliin Lahden stadionille lähtee Jyväskylän Kenttäurheilijat.
– JKU puolustaa finaalin voittoa ja kahmi entinen pisteitä myös piirikisoissa. Superfinaalissa on kuitenkin se muutos piirikisoihin verrattuna, että siellä kilpaillaan kaksihenkisin joukkuein, kun piirikisoissa seuroilla oli yksi urheilija per laji, Tyrkkö sanoo.
– Kaikesta huolimatta JKU on suosikki, mutta itse odotan erittäin tiukkaa ja mielenkiintoista kilpailua Tampereen Pyrinnön, HKV:n ja Turun Urheiluliiton välille muista kärkisijoista ja kenties myös voitosta. Vahva ryhmä on myös Espoon Tapioilla.
Superfinaalin yllätysjoukkue voisi olla mainiosti piirikisoissa menestynyt Riihimäen Kisko.
– Riihimäen Kiskon hieno nousu keskikokoisten seurojen joukosta superfinaaliin oli positiivinen yllätys eikä Naantalin Löylykään kauas jäänyt, Tyrkkö sanoo.
Lähde: Urheiluliiton tiedote
LUE MYÖS:
- Urheilucast: Jori Lehterälle viritellään siirtoa Liigan jättiseuraan – ”Aina saa olla aktiivinen”
- Lotta Kemppinen yllätti treenivideollaan – julkaisu räjähti suosioon
- Norjalainen juoksutähti kuoli järkyttävässä onnettomuudessa
- Norjan hiihdossa kuohuu taas – huippuhiihtäjältä raju syytös valmentajan toiminnasta
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Suomi nousi vaikeuksien kautta voittoon – Severi Savonsalmi laukoi suorat sanat
- Kalle Palander ottaa hurjan haasteen vastaan – yllätys oli melkoinen
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Suomi nousi vaikeuksien kautta voittoon – Severi Savonsalmi laukoi suorat sanat
- Kalle Palander ottaa hurjan haasteen vastaan – yllätys oli melkoinen
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Eveliina Määttänen paljasti suunnitelman tulevaisuudestaan
- Norjan hiihtolegenda pelkäsi pahinta – ”veri suorastaan roiskui”