Kaksinkertainen olympiavoittaja paljastaa mitä olympiakylässä tapahtuu – ”Kaikki ovat kännissä”

© Kuva: Getty Images

Walesilainen kaksinkertainen olympiavoittaja Jade Jones on kertonut mitä olympiakisoissa tapahtuu urheilijoiden majapaikoissa. Jonesin mukaan kyseessä on urheilijoiden kesken isot juhlat.

Jones voitti taekwondon olympiakultaa sekä Lontoossa 2012 että Riossa 2016 ja avasi hieman salaisuuksien varjoa Sportbiblen haastattelussa siitä, mitä olympiakylässä urheilijoiden keskuudessa tapahtuu.

Jonesin mukaan urheilijoiden keskittyminen on tiukasti kisoissa, mutta kilpailusuorituksen jälkeen vaihdetaan vapaalle.

– Kaikki näkevät suoritukset olympialaisten pääasiana ja sitä ne ovatkin. Mutta sen jälkeen alkavat isot juhlat, ja kaikki ovat kännissä, Jones kertoi.

– Kaikki kilpailevat eri päivinä. Muistan kävelleeni kohti kehää ja kävellessäni kilpailuun, ihmisiä tuli vastaan aivan kännissä kaatuillen, Jones jatkoi.

Hän kertoi myös, että Usain Bolt yritti houkutella häntä juhliin mukaan yhtenä iltana.

– Kerran muistan, kun palasin illalliselta, ja Usain Bolt kutsui ihmisiä huoneeseensa juhlimaan. Luulen, että hänellä oli syntymäpäivät. En kuitenkaan mennyt, Jones kertoo.

Olympiakisojen urheilijoiden välisistä juhlista ja suhteista on hiiskuttu vuosien varrella ennenkin. Muun muassa Riossa kansainvälinen olympiakomitea jakoi urheilijoille 350 000 kondomia, 100 000 naisten kondomia sekä 175 000 pakettia liukastetta.


Näin saat 20 vapaapeliä

Et tarvitse omaa talletusta

  • Avaa pelitili Kalevala Kasinolle.
  • Valitse suosikkipeli Reactoonz ja pelaa 20 vapaapeliä ilman omaa talletusta!
  • Lisäksi tarjolla huikea 325€ bonus.