Näin Suomen huippuhiihtäjät kommentoivat maailmancupin kalenteria Yle Urheilulle

Maastohiihdon maailmancup-kautta ollaan suunnitelmien mukaan vetämässä läpi niin kuin se oli ajateltu ennen koronaviruspandemiaa. Kausi on käynnistymässä Rukalta marraskuun lopussa ja kisoja ollaan käymässä läpi lähes joka viikonloppu helmikuussa häämöttäviin Oberstdorfin MM-kisoihin asti.
Kansainvälinen ampumahiihtoliitto teki toisenlaisen ratkaisun. Östersundin kisat siirrettiin Kontiolahdelle, joten Suomessa kisataan kauden alussa kaksi kisaviikkoa peräkkäin. Myös joulukuussa kamppaillaan vain Itävallassa. Ranskan kisa siirrettiin Hochfilzeniin.
Loppuvuodesta ampumahiihdon maailmancupin pisteistä kisataan siis vain kahdessa maassa, kun maastohiihdossa ennen vuodenvaihdetta kilpaillaan neljässä maassa. Maastohiihdon maailmancupissa kisataan Rukan jälkeen Norjassa, Sveitsissä ja Saksassa.
Yle Urheilu kysyi tiistaina Suomen maajoukkuehiihtäjiltä, olisiko kansainvälisen hiihtoliiton FIS:n pitänyt seurata kansainvälisen ampumahiihtoliiton IBU:n esimerkkiä.
Näin Suomen huippuhiihtäjät vastasivat:
Anne Kyllönen: ”Urheilijan näkökulmasta olisi ihan mieluista, että ollaan samalla paikkakunnalla, eikä koko ajan vaihdeta paikkaa. Siinä mielessä olisi ihan hyvä kokeilu.”
Katri Lylynperä: ”Välillä tuntuu, että FIS reagoi vähän hitaasti muutoksiin. Viime vuonna tuntui siltä, että Kanadassa reagoitiin todella hitaasti tilanteen muuttumiseen. Voisi olla yksi ratkaisu, että kilpaillaan enemmän samalla paikkakunnalla.”
Krista Pärmäkoski: ”Jos mietin urheilijan näkökulmasta, useampi kisa samassa paikassa vähentäisi matkustamista. Se auttaa urheilijaa palautumaan paremmin. Olisin henkilökohtaisesti itse tykännyt, että jää enemmän puhtaasti lepopäiviä. Sitten olisi saanut enemmän irti kisoista. Mutta minulle käy ihan mikä vaan. Hiihdetään siellä, missä on kisat.”
Iivo Niskanen: ”Puhutaan niin laajasta kokonaisuudesta. Meidänkin on hankala hahmottaa sitä. On kumppanimyyntiä ja muuta kilpailuviikonloppujen yhteydessä. Ei ole aina yksinkertaista vetää tällaista läpi.”
Kerttu Niskanen: ”Urheilijat kaikista maista antoivat mielipiteen asiaan. Kaikki olivat sitä mieltä, että halutaan hiihtää eri paikoissa. Monelle on tietysti todella mieluisia paikkoja eri maissa. Urheilijat olivat sitä mieltä, että mennään normaalin kalenterin mukaan.”
Lähde: Yle Urheilu
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Täysi stoppi – Elina Lampela päätyi rajuun ratkaisuun
- Ampumahiihtoparille perheenlisäystä – Kaisa Mäkäräinenkin reagoi
- Suomen keihästähti alkoi heti aukomaan päätä kilpakumppaneilleen Japanissa
- Se loppui lyhyeen – IL:ssä paljastettiin, miten Lotta Harala jätettiin
- Toisen lajin tähti haastoi Robert Heleniuksen – leikki loppui lyhyeen
- Laura Arffman meni salille Japanissa – yksityiskohta naisen ulkonäössä sai paikalliset reagoimaan heti
- Suomen ampumahiihtotähdeltä musertava päivitys – lääkärikäynti sai synkän käänteen
- IS: Krista Tervon tyly käyttäytyminen Japanissa ällistyttää
- Riitta-Liisa Lassila julkaisi nyt hempeän yhteiskuvan – ”Minä ja hän”
- Voit lähteä – IS: Lotta Haralan Matias-rakkaalle tyly viesti Japanissa
- Ero tuli: Seivästähti vahvisti ikävän tiedon MM-kisojen alla
- IS: Krista Tervon tyly käyttäytyminen Japanissa ällistyttää
- Riitta-Liisa Lassila julkaisi nyt hempeän yhteiskuvan – ”Minä ja hän”
- Voit lähteä – IS: Lotta Haralan Matias-rakkaalle tyly viesti Japanissa
- Janne Ahoselta rajua tekstiä Ylelle – syyttää päivänselvästä valehtelusta
- Nyt alkaa tapahtua: Totuus Krista Pärmäkosken tilanteesta selviää
- Voi ei: Kaisa Mäkäräisen jättäneeltä ampumahiihtäjältä murheellinen tilannepäivitys
- Toisen lajin tähti haastoi Robert Heleniuksen – leikki loppui lyhyeen
- Suomen ampumahiihtotähdeltä musertava päivitys – lääkärikäynti sai synkän käänteen
- Se loppui lyhyeen – IL:ssä paljastettiin, miten Lotta Harala jätettiin