Roosa Koskelo jatkaa tutuissa ympyröissä menestyksen metsästystä. Liberolla käynnistyy jo kolmas kausi saksalaisessa huippuseurassa Allianz MTV Styttgartissa.

– Kyllähän se oli vähän kuin kotiin olisi tullut, kun tänne elokuun alussa tulin. Joukkue on mennyt aika uusiksi. Suurin uudistus on se, että meillä ei käytännössä omalle pelipaikalle toista pelaajaa lainkaan.

Kaikkiaan joukkuettaan Koskelo kuvailee syystäkin laadukkaaksi.

– Materiaali on todella laaja ja porukka tuntuu hitsaantuneen jo hyvin yhteen kentällä, kuten sen ulkopuolellakin. Ykköskuusikkoa ei oikein pysty edes sanomaan, se on erinomainen juttu.

Schwerin ja Dresden ovat Koskelon mukaan kovimmat kilpakumppanit ja kolmanneksi joukkueeksi hän lisää vielä Potsdamin.

– Meidän etuna on näihin nähden materiaalin laajuus. Täysi mahdollisuus mestaruuteen ja Saksan Cupiin on olemassa. Omissa käsissä. Tavoite on tuplamestaruus.

– Odotan vaan kamalasti, että päästään pelaamaan. Niin paljon on ollut, ja on edelleen, kaikenlaisia epävarmuustekijöitä on ympärillä.

Stuttgart saa ottaa kotipeleihinsä tässä vaiheessa 500 katsojaa, kun tulijoita olisi noin 2500. Liput avauspeliin myytiin loppuun silmänräpäyksessä.

Avauspelissä sunnuntaina Stuttgart oli ylivoimainen kaataen vierailleen Vilsbiburgin 3-0 (25-16, 25-12, 25-18). Stuttgart pelasi käytännössä koko pelaajistollaan Koskelon uurastaessa liberona.

Naisten Bundesligassa on mukana 11 joukkuetta, jotka pelaavat kaksinkertaisen sarjan ennen pudotuspelejä.

Stuttgart on mukana myös tuttuun tapaan Mestarien liigassa, jossa sen pitäisi lohkovaiheen paikan ratkaisevassa parissa kohdata Dinamo Moskova. Otteluita ei vielä ole saatu sovituksi pelikalenteriin koronarajoitteiden takia.

Korhoselle jälleen kirvelevä tappio viidennessä

Piia Korhosen Olbian kausi on käynnistynyt Italian A2-liigan länsilohkossa todella erikoisesti. Joukkue on pelannut kaikissa kolmessa pelissä täydet viisi erää ja lopulta hävinnyt ne kaikki. Sunnuntaina kohtalo oli jopa aiempia pelejä kovempi, kun Pinerolo vei päätöserän 24-22.

– Tosi harmittavaa, että ei olla pystytty kääntämään erien loppuja voitoksi. Nytkin viides erä päättyi 24-22 ja meillä oli useita ottelupalloja. Ollaan kuitenkin pelattu joka peli edellistä paremmin, mikä on hyvä merkki. Nyt meillä on reilun viikon tauko joten pelataan muutama harkkamatsi, Korhonen kertoi Sardiniasta.

Lopputulos oli kaikkiaan 3-2 (23-25, 29-27, 15-25, 25-22, 24-22).

Korhonen oli tutusti kentän hahmo tehden 30/+17. Suomalaishakkuri sai pelissä peräti 67 passia tappaen niistä 24. Torjuntoja Korhoselle tuli neljä ja ässäsyöttöjä kaksi.

Kokkosen käsi kuumana Ranskassa

Ranskan liigan toisella kierroksella Suvi Kokkonen ja Kaisa Alanko muodostivat kotijoukkue Vandoeuvre Nancylle tuhoisan akselin, kun Nantes haki vierasvoiton 1-3 (23-25, 25-18, 21-25, 13-25). Kokkonen teki lähes parikymmentä pistettä maajoukkuekaverinsa tarjoilusta.

– Peli oli todella ailahtelevaa joukkueena ja notkahduksilla päästettiin kotijoukkue aina peliin mukaan. Hyvää taistelua kuitenkin ja voitto kotiin, Kokkonen kertasi.

Michaela Madsenin Olomouc otti kauden kolmannen voittonsa yhtä monesta liigapelistä Tsekin liigassa, kun se löi vieraissa Prerovin 0-3 (22-25, 14-25, 23-25). Madsenille merkittiin tilastoihin 5/+4 yhdellä torjunnalla ja neljällä hyökkäyspisteellä.

Lähde: Lentopalloliitto