Levillä riemuittiin onnistuneesta viikonlopusta – ”jymytemppu” säväytti
Levin pujottelun maailmancupin avausviikonlopun iso nimi oli Petra Vlhova. Slovakialainen voitti hienosti molemmat kisat. Sunnuntain voittoa hän kommentoi seuraavasti.
-Oli vähän vaikea päivä tänään. Minun piti näyttää osaamistani lauantain voiton jälkeen. Kisa oli taas tasainen, mutta muut tytöt antoivat minulle painetta.
Myös Mikaela Shiffrin oli nimi kaikkien urheilun ystävien huulilla. Amerikkalainen supertähti palasi Levillä maailmancupiin peräti 300 päivän mittaiselta kilpailutauolta. Shiffrin hakee vielä parasta laskuvirettään, lauantaina hän oli toinen ja sunnuntaina viides.
Rosa Pohjolainen laski itsensä alppihiihdon huipulle. Jo lauantaina 17-vuotias hyvinkääläinen. oli hurjassa vauhdissa, mutta kaatui aivan radan lopussa. Sunnuntaina Pohjolaisen vauhti vain kiihtyi. Ensimmäinen lasku oli parasta suomalaista alppihiihtoa vuosiin ja Pohjolainen oli sijalla 14.
Toinen lasku ei ollut aivan yhtä onnistunut ja hän päätyi sijalle 27.
– Ylhäällä tuli vähän virheitä ja kadotin hetkellisesti focuksen, mutta kaikin puolin meni tosi hyvin. Aivan huippufiilis, en mä näin hyvää ajatellut. Kyllä minä kouluarvosanoissa 10 antaisin tästä viikonlopusta, summaa Pohjolainen.
Muut Suomen alppihiihtäjättäret ilakoivat Pohjolaisen jymytempusta. Muita suomalaisia ei nähty toisella kierroksella. Riikka Honkanen taipui täpärästi ollen ensimmäisen kierroksen 36:s jääden 0.27 sekuntia toisen kierroksen paikasta. Julia Toiviainen sijalle 51 ja Kia-Emilia Hakala 56:s.
World Cup Levin pääsihteeri Iiro Kaukoniemi oli varsin tyytyväinen kisaviikonlopun antiin.
– Pitää olla todella onnellinen, että saatiin tämän mittaluokan tapahtuma vietyä läpi onnistuneesti kaikin puolin. Aika vaikeista lähtökohdista lähdettiin tätä kokonaisuutta rakentamaan, onnistuimme luomaan turvalliset puitteet urheilijoille, joukkueille ja katsojille. Toivottavasti tämä antoi uskoa tekemiseen myös muille tapahtumatuottajille näinä haastavina aikoina. Tämä oli hieno kisa kaikin puolin.
– Kisa sai sekä kotimaassa että kansainvälisesti erittäin ison huomion, tv-katsojamäärät kotimaassa kasvoivat viime vuodesta. Välitimme maailmalle kuvaa talvisesta maisemasta. Lapissa, Suomessa on talvi, monessa muussa paikassa ei tällä hetkellä ole, Kaukoniemi sanoo.
Katsojia Levillä oli noin 3000 koko viikonlopun aikana. Ensi vuonna Levillä lasketaan taas.
Kisan päivämäärät ovat 18.–19.marraskuuta 2021.
Lähde: Ski Sport Finlandin tiedote
Voita kylpyläloma Pärnussa kahdelle – arvo 560€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kylpyläloman Pärnussa kahdelle!
- Palkinto sisältää kolme yötä kylpylähotellissa aamiaisineen, laivamatkat Helsinki-Tallinna-Helsinki ja kuljetukset Tallinna-Pärnu-Tallinna.
- Asiantuntija tiputti synkkiä totuuksia Mike Tysonin tilasta – radikaalin ratkaisun aika
- Conor McGregor tarttui vieraaseen naiseen – oma kihlattu puuttui peliin kameroiden edessä
- Annimari Korte paljasti – viihtyi sängyssä tämän urheilijan kanssa
- Leiri takana – Kaisa Mäkäräinen kertoi iloisen tiedon faneilleen
- Venäjällä ihasteltiin Therese Johaugin puheita
- Suomalaisjuoksijan mitta täyttyi – naiselta painava puheenvuoro
- Reetta Hurske käänsi katseita salilla – ”Tikis”
- Mitään järkeä? Jessie Digginsin treenivideo pöyristyttää
- Suomalainen ex-hiihtäjä teki maailmalla hurjaa jälkeä nykyisessä lajissaan
- Eveliina Määttäsen salikuva ällistytti faneja – ”Upeaa”
- Annimari Korte paljasti – viihtyi sängyssä tämän urheilijan kanssa
- Leiri takana – Kaisa Mäkäräinen kertoi iloisen tiedon faneilleen
- Krista Pärmäkoski vahvisti merkittävän tiedon Ylelle
- Suomalaisjuoksijan mitta täyttyi – naiselta painava puheenvuoro
- Suomalainen ex-hiihtäjä teki maailmalla hurjaa jälkeä nykyisessä lajissaan
- Iivo Niskanen rajujen syytösten kohteena – näin mies vastasi IS:lle
- Kovassa tikissä – Wilma Murron kilpakumppani esitteli rantakuntoaan
- Eveliina Määttäsen salikuva ällistytti faneja – ”Upeaa”
- Reetta Hurske käänsi katseita salilla – ”Tikis”
- Senni Salminen hempeili rakkaansa kanssa – fanit innostuivat