Hiihtäjä löi dopingpannan jälkeen palanneen Therese Johaugin ensimmäisenä – kertoo miksi jätti lajin 26-vuotiaana
Ruotsin Stina Nilsson yllätti maaliskuussa kertomalla julkisuuteen lopettavansa hiihtouransa.
Nilsson, joka ehti voittaa muun muassa olympiakultaa ja kaksi MM-kultaa, oli esimerkiksi ensimmäinen nainen, joka voitti dopingtuomion jälkeen palanneen Therese Johaugin pitkän matkan hiihdossa.
Nilsson on nyt kertonut Expressenille, että ajatus vaihtaa lajia alkoi kypsyä vuonna 2018 Pyeongchangin olympialaisissa.
– Hiihtoareena ja ampumahiihtoareena olivat toistensa vieressä Pyeongchangissa. Seisoin katsomassa ampumahiihtäjiä ja ajattelin: Teen tuota jonain päivänä. Se toi perhosia vatsaani. Muista nuo hetket Pyeongchangissa, jotka näyttivät jo, että haluan kokeilla ampumahiihtoa.
– Toivon ja uskon, että monet ihmiset avaavat silmänsä sille, kuinka fantastinen laji ampumahiihto on, jatkoi nainen.
- Suomalaisen moukarinheittäjän tulevaisuus täysi mysteeri – kommentoi samalla rajua väitettä
- Rajun menneisyyden taakseen jättänyt Wiljami Myllylä avoimena – tärkeä viesti muille
- Remi Lindholm näytti heti kaapin paikan – ylivoimainen voitto Kainuussa
- Jesse Puljujärveltä melkoinen yllätys: debytoi artistina
- Suomi juhli MM-kultaa Dohassa – viimeiset laukaukset ratkaisivat kaiken
- Remi Lindholm näytti heti kaapin paikan – ylivoimainen voitto Kainuussa
- Karu kuva Leviltä herättää keskustelua – hiihtovaikuttaja latasi suorat sanat
- Uuno: Mikko Viitanen puhuu avoimesti avioerostaan – vaimo petti 15-vuotiaan oppilaan kanssa
- Venäjältä raju hyökkäys Johannes Kläboa vastaan – olympiavoittaja latasi hurjat syytökset
- IL: Wilma Heltelä vakavoitui Venäjä-kohusta – ”En rehellisesti tiedä”