Suomalaislaskijoilla vaikeaa Eurooppa Cupissa – Levin sensaatio keskeytti
Alppihiihdon kilpailukiertueet jatkuvat vauhdikkaasti ympäri Keski-Eurooppaa. Alppinaisten tehokaksikko Riikka Honkanen ja Rosa Pohjolainen ovat nauttineet auringon hellimästä Eurooppa Cupin kisapäivistä Itävallan Hippachissa.
Kaksi päiväinen suurpujottelun osakilpailu alkoi vakuuttavasti, kun Honkanen avasi Eurooppa Cupin pistetilin ollen kilpailun 28:s. Honkanen jäi kärjestä 2.88 sekuntia Puolan Maryna Gasienica-Danielille. Kilpailun toiselle sijalle Elisa Moerzinger (+1.22) ja kolmanneksi Lechin maailmancupissa podiumillekin noussut Yhdysvaltain Paula Moltzan. Pohjolaisen ensimmäinen kilpailupäivä päättyi sijalle 44.
Tänään Honkanen jatkoi varmoja otteitaan ollen jälleen kilpailun 28:s ja kasvattaen pistetiliään kolmella Eurooppa Cupin pisteellä.
Pohjolaisella sukset leikkasivat tänään turhan vauhdikkaasti ja kilpailu päivä päättyi jo ennen ensimmäisen kierroksen maaliviivaa.
– Tänään ei ihan suksi leikannut toivotulla tavalla, toteaa nauravainen Pohjolainen ääniviestissä.
Jo toistamiseen korkeimmalle podiumille nousi Puolan Maryna Gasienica-Daniel 1:43.1. Toiselle sijalle Norjan Maria Tviberg (+0.75) ja kolmanneksi Ruotsin Hilma Loevblom jääden 0.88 sekuntia kärkiajasta.
Kaksikko nähdään seuraavan kerran joulunpyhien välipäivinä 28.-29.12. Itävallan Semmeringin maailmancupin suurpujottelun ja pujottelun osakilpailussa.
Suomen alppimiehet pistejahdissa FIS-kilpailuissa
Suomen miesten alppimaajoukkue on kiertänyt tiivistä pistejahtia Keski-Euroopassa FIS-kilpailuissa. Alkuviikosta Elian Lehto, Marlon Sjoberg kilpailivat Sveitsin Veysonnazissa. Ensimmäisenä kilpailupäivänä Marlon Sjoberg parhaana suomalaisena viidentenä.
– Ensimmäisellä kierroksella iso virhe radan ylä osassa. Eroa kärkeen tuli liikaa. Toisella kierroksella pystyin paikkaamaan hieman ensimmäisen kierroksen virhettä, mutta lopputulos jäi silti vaisuksi. Vauhtia kyllä löytyy, mutta nyt pitäisi vain saada toteutumaan kaksi onnistunutta laskua, summaa Sjoberg alkuviikon antia Sveitsistä.
Seuraavana päivänä Veysonnazissa ratkottiin Sveitsin mestaruudesta, jossa Elian Lehto oli parhaana suomalaisena kilpailun neljäs.
Tänään Sveitsin Zinalissa kilpailtiin alppiyhdistetyssä. Suomalaisittain lähtöviiksellä nähtiin suomalaiskolmikko Marlon Sjoberg, Elian Lehto ja Turo Torvinen, jotka pääsivät pujottelun lisäksi myös Super-G:n vauhtiin. Harmillisesti Lehdon kisapäivä päättyi jo ensimmäisellä kierroksella ja Torvisen toisella kierroksella ulosajoon. Sjoberg laski sijalle 26.
Tulevana viikonloppuna maailmancup jatkuu sunnuntaina 20.12. Italian Alta Badiassa miesten suurpujottelulla ja maanantaina 21.12. pujottelun osakilpailulla. Suurpujottelun lähtöviiksellä Samu Torsti.
Lähde: Ski Sport Finlandin tiedote
Voita viikonloppuristeily Tukholmaan neljälle – arvo 249€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 249€ arvoisen viikonloppuristeilyn Tukholmaan!
- Kahden yön risteily neljälle hengelle. Majoitus Promenade-hytissä. Lähtö ja paluu Helsingistä.
- Nöyryyttävä paljastus Mike Tysonista – ”Nämä ovat vain faktoja”
- Aivan kamalaa: Kristiina Mäkelältä pysäyttävä paljastus kilpasiskonsa valmentajasta
- Dorothea Wiererin kuvat uima-altaalta löivät leuat lattiaan – ”Uskomaton nainen”
- Johanna Matintalo aisti jotain kotipihallaan – viiden minuutin päästä soi ovikello
- Krista Pärmäkoski tarjosi seinänaapurilleen iloisen yllätyksen – mies riemastui
- Kerttu Niskaselta tärkeä ulostulo – julkaisia kuvia ”sankaristaan”
- Tuskainen ilme kertoo kaiken – Reetta Hurskeelta raju päivitys
- Ronnie O’Sullivan vahvisti ikävän tiedon tilanteestaan
- Ikävä tieto: Suomalainen ME-mies on kuollut
- Riitta-Liisa Roponen vahvisti IL:lle karun totuuden
- Johanna Matintalo aisti jotain kotipihallaan – viiden minuutin päästä soi ovikello
- Ikävä tieto: Suomalainen ME-mies on kuollut
- Riitta-Liisa Roponen vahvisti IL:lle karun totuuden
- Asiantuntija tiputti tylyjä totuuksiaan Kristiina Mäkelästä IL:ssä
- Ylen naistoimittajat sekoilivat – Janne Ahonen reagoi jäätävästi
- Dorothea Wiererin kuvat uima-altaalta löivät leuat lattiaan – ”Uskomaton nainen”
- Kerttu Niskaselta tärkeä ulostulo – julkaisia kuvia ”sankaristaan”
- Krista Pärmäkoski tarjosi seinänaapurilleen iloisen yllätyksen – mies riemastui
- Ronnie O’Sullivan vahvisti ikävän tiedon tilanteestaan
- Tuskainen ilme kertoo kaiken – Reetta Hurskeelta raju päivitys