Suomen keihästähden uudenvuodenlupaus pitää – ”Pystyn tekemään kesällä kovia tuloksia”

Keihäänheittäjä Oliver Helanderin olympiavuoden uudenvuodenlupaus ei yllätä.
– Kirjoitin jo syksyllä, että lupaan olla ensi vuonna paremmassa kunnossa kuin koskaan, Helander sanoo joulunajan treenin päätteeksi Urheiluopisto Kisakeskuksessa Raaseporissa.
Viime kesän keihäskisoissa Helanderia ei nähty. Tammikuisen olkapään puhdistusoperaation jäljiltä hän ehti kevätkesäksi heittokuntoon, mutta olkapää kipuili vielä kovien heittotreenien jälkeen. Kun Tokion olympiakisat siirtyivät vuodella, Helander jätti kilpailukauden väliin.
– Heitin aika pitkälle treeneissä alkukesällä. Olisin pystynyt kilpailemaan, mutta kun arvokisoja ei ollut, oli turha lähteä rikkomaan olkapäätä, mikä oli minusta järkevä päätös, Helander arvioi Urheiluliiton sivuilla.
Kesän Helander harjoitteli paljolti samaan tapaan kuin normaalisti vaikkei kilpaillut ja totutti olkapäätään heittämiseen. Nyt kun takana on syksyn ensimmäinen heittoharjoitus keihäällä, tunnelmat ovat toiveikkaat.
– Heitin ensimmäisessä treenissä keihäällä sellaiset viisitoista heittoa. Se meni ihan hyvin. Olkapäässä on vielä tuntemuksia, mutta uskon, että pystyn tekemään kesällä kovia tuloksia, parhaimmillaan 88,02 heittänyt Helander arvioi.
Heittotreeni keihäällä on jatkossa vakiopala Helanderin viikko-ohjelmaa.
– Syksyllä tein heittotreenin kerran viikossa. Niissä harjoituksissa heitin ”alle kilon moukuja”. Heittoja tuli syksyllä paljon myös kuntopalloilla. Nyt on tarkoitus heittää keihästä viiden päivän välein ja nostaa heittomääriä pikkuhiljaa, Helander sanoo.
Ensimmäinen heittoharjoitus keihäällä jätti Helanderille hyvän tuntuman.
– Kyllä se kertoi, että osaan edelleen heittää keihästä, Helander veistelee.
Lähde: Urheiluliitto
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ylen toimittajan kysymys oli liikaa Alisa Vainiolle – reaktio kertoo kaiken
- Täysi stoppi – Elina Lampela päätyi rajuun ratkaisuun
- Ampumahiihtoparille perheenlisäystä – Kaisa Mäkäräinenkin reagoi
- Suomen keihästähti alkoi heti aukomaan päätä kilpakumppaneilleen Japanissa
- Se loppui lyhyeen – IL:ssä paljastettiin, miten Lotta Harala jätettiin
- Toisen lajin tähti haastoi Robert Heleniuksen – leikki loppui lyhyeen
- Laura Arffman meni salille Japanissa – yksityiskohta naisen ulkonäössä sai paikalliset reagoimaan heti
- Suomen ampumahiihtotähdeltä musertava päivitys – lääkärikäynti sai synkän käänteen
- IS: Krista Tervon tyly käyttäytyminen Japanissa ällistyttää
- Riitta-Liisa Lassila julkaisi nyt hempeän yhteiskuvan – ”Minä ja hän”

- Ero tuli: Seivästähti vahvisti ikävän tiedon MM-kisojen alla