Uransa lopettanut Tero Pitkämäki sai unelmapestin – myönsi rehellisesti todellisuuden tilanteesta

Yleisurheilun uuden valmennusorganisaation tavoite on kohdentaa liittojohtoinen valmennus mahdollisimman vaikuttavalla tavalla, sanoo Suomen Urheiluliiton (SUL) valmennuksen ja koulutuksen johtaja Jarkko Finni. SUL:n vuodenvaihteessa aloittava organisaatio julkistettiin tiistaina Tampereella.
Finnin ja huippu-urheilun valmennuspäällikkö Tuomo Salosen johtama valmennusorganisaatio koostuu valmennuspäälliköistä, lajivalmentajista, keskusvalmentajista, lajivastaavista ja huippuseuravalmentajista.
– Uudistuksen lähtökohtana oli valmentajuuden tukeminen ja valmentajuuden kokonaisuuden kasvattaminen sekä liittojohtoisen päivittäisvalmennuksen korostaminen. Se näkyy niin, että kaikilla liiton päätoimisilla valmentajilla on työnkuvassa päivittäisvalmennusta, Finni sanoo.
Valmennusresurssien keskittäminen SUL:n viiteen yleisurheilukeskukseen tiivistyy. Keskukset ovat Pääkaupunkiseutu, Tampere, Jyväskylä, Liikuntakeskus Pajulahti ja Kuortaneen Urheiluopisto.
– Kaikki päivittäisvalmennuksen parissa työskentelevät liiton päätoimiset valmentajat sijoittuvat nyt näihin keskuksiin, Finni sanoo.
Pitkämäki ja Piironen keihäänheiton lajivalmentajat
Päätoimisia lajivalmentajia organisaatiossa on seitsemän. Heidän joukossaan on valmentajan uralle siirtynyt Tero Pitkämäki. Moninkertainen arvokisamitalisti on keihäänheiton toinen lajivalmentaja. Toinen on tehtävässä jatkava Petteri Piironen.
– Piironen vastaa kokonaisuudesta, huippukeihäänheitosta, leiri- ja tutkimustoiminnasta ja valmentajakoulutuksesta. Pitkämäen vastuulla on erityisesti lukioikäisten päivittäisvalmennus Kuortaneen Urheiluopistolla sekä nuorten maajoukkuetoiminta. Hän on tukena myös aikuisten leiritoiminnassa ja alueellisessa lajikoulutoiminnassa, Finni sanoo.
Lajivalmentajina työskentelevät myös 100 ja 200 metrin pikajuoksuista vastaava Petteri Jouste, kestävyysjuoksuvalmentaja Rami Virlander, kävelyvalmentaja Jani Lehtinen, moukarinheittovalmentaja Kalle Lehmusvuori ja parayleisurheilun valmentaja Mikko Peltonen.
Lajivalmentajat työskentelevät keskuksissa. Työ sisältää päivittäisvalmennuksen ohella valtakunnallista lajivastuuta.
– Lajivalmentajien palkkaukseen on saatu Olympiakomitean nuorten olympiavalmentajan (NOV) palkkatukea ja paralympiavalmentajatukea. Olympiakomitean ja SUL:n ohella rahoittajana jokaisessa palkkauksessa on kolmaskin osapuoli. Keihäänheitossa Kuortaneen Urheiluopisto on tärkeä tuki, samoin kestävyysjuoksussa Liikuntakeskus Pajulahti, Finni sanoo.
Keihäänheiton lajivalmentajaksi valittu Pitkämäki uskoo, että hyppy menestyneen, tinkimättömästi harjoitelleen huippu-urheilijan nahkoista valmentajaksi ei ole niin suoraviivaista, miltä se kuulostaa.
– Muutos tuntuu pieneltä, mutta se on kuitenkin aika iso. Valmentaminen on erilaista kuin huippu-urheilu. Siinä on otettava asioita laajemmin huomioon. Jokainen urheilija on yksilö. Kaikki ei sovi kaikille. Sellaista mietintää joutuu harrastamaan tosi paljon, Pitkämäki sanoo.
– Huippu-urheilijana minulle oli selvää, mikä on tavoite ja mitä tehdään. Valmentajana sen joutuu jokaisen kohdallaan miettimään erikseen. Haluan myös oppia ja kehittää itseäni koko ajan niin, että käytössä olisi vielä laajempi tietopankki harjoittaa urheilijoita kuin nyt.
Lähde: SUL:n tiedoteLUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Matilda Castren teki katoamistempun – taustalla valtava tragedia: ”Jätti sydämeeni aukon”
- Suomalainen urheiluseura suree – legenda kuoli: ”Yllättävä poismeno”
- Tämä peli ei enää vetele – vaimolta suora viesti Sami Jauhojärvelle
- Krista Pärmäkoskelta melkoinen päivitys – ”Paljon on muuttunut”
- Tarrataanpa takamukseen – suomalaisella naisjoukkueella melkoinen rutiini
- Annimari Kortteen uusi look ällistyttää – ”Vau”
- Lotta Harala ällistyi Wilma Murron tempusta ”kaiken kansan” edessä
- Ronnie O’Sullivan nöyryytti – kilpakumppani hämillään: ”En tiedä, mitä olen tehnyt suututtaakseni hänet”
- Ura ohi: Suomalainen hiihtoässä tekee nyt historiallisen aluevaltauksen
- MN: Näin aviomies jätti Laura Arffmanin – tässä vaiheessa alkoi viha
- Annimari Kortteen uusi look ällistyttää – ”Vau”
- Ura ohi: Suomalainen hiihtoässä tekee nyt historiallisen aluevaltauksen
- Ronnie O’Sullivan nöyryytti – kilpakumppani hämillään: ”En tiedä, mitä olen tehnyt suututtaakseni hänet”
- MN: Näin aviomies jätti Laura Arffmanin – tässä vaiheessa alkoi viha
- Wilma Murron kilpasisko koki rajun muodonmuutoksen – ei suostunut näyttämään kasvojaan
- Kehätuomari jäi kiinni ”itse teosta” kehätytön kanssa – kuva leviää kulovalkean tavoin
- Lotta Harala ällistyi Wilma Murron tempusta ”kaiken kansan” edessä
- Käänne: Kalle Palanderille uusi mediapesti
- Tämä peli ei enää vetele – vaimolta suora viesti Sami Jauhojärvelle
- Mari Ederiltä yllättävä paluu ampumahiihtomaajoukkueen toimintaan