Norjan hiihtotähdeltä pysäyttävä avautuminen hirvittävästä kokemuksesta – avautui asiasta, josta vaikeni pitkään
Kuva: Getty Images
Norjan hiihtotähti Ragnhild Hagan kausi oli iso pettymys.
Nainen avautui hiljattain NRK:lle, että vaikea sesonki on seurausta syksyn tapahtumista, joista hän ei ole aiemmin kertonut medialle.
Haga kertoo, että hänen jalkaansa tuli syyskuussa 2020 veritulppa, joka vei hänet sivuun kuukaudeksi.
Hän kertoi tunteneensa olonsa huonoksi ennen harjoitusleiriä. Se näkyi muun muassa normaalia korkeampana sykkeenä.
Leirillä treenit menivät pieleen, ja vasemmasta jalasta lähti tunto. Hän jatkoi kuitenkin harjoittelua, eivätkä lääkäritkään osanneet diagnosoida, mistä oli kyse.
Leirin lopuksi lääkärit ja fysiot päättivät viedä Hagan sairaalaan. Siellä paljastui karu totuus.
– Selvisi, että yksi verisuonistani oli tukossa. Jalassa oli veritulppa. Se oli shokki. Pelkäsin valtavasti, kun makasin tutkittavana, kertoi Haga NRK:lle.
Haga toipui lopulta hyvään kuntoon ja oli esimerkiksi seitsemäs 10 kilometrin (v) matkalla MM-kisoissa. Haga vei samalla matkalla olympiakultaa vuonna 2018.
LUE MYÖS:
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Ice Cage tekee paluun Helsinkiin – lippukauppa käy kuumana
- Ice Cage 9: Aikataulu, ottelijat, Live Stream ja liput
- Ice Cage 8: Ottelijat ja tulokset
- Suomesta varoitus Kreikassa – päävalmentaja tietää, millainen haaste odottaa
- Norjan hiihtolegenda pelkäsi pahinta – ”veri suorastaan roiskui”
- Teemu Suninen ja Janni Hussi palaavat sittenkin MM-ralliin – hurja käänne
- Eveliina Määttänen paljasti suunnitelman tulevaisuudestaan
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Iivo Niskanen jättää kotikisat väliin – SM-kisoissa silti kova kattaus
- Suomalaisjuoksija paljasti rakkauselämästään – ”En malta odottaa”
- Iivo Niskanen sai päävalmentajalta yllättävän tuomion – kotona odottaa toinen homma
- Norjan hiihtolegenda pelkäsi pahinta – ”veri suorastaan roiskui”
- Eveliina Määttänen paljasti suunnitelman tulevaisuudestaan
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Wilma Heltelän kilpasiskolta ikävä päivitys – kuva sairaalapediltä
- Teemu Suninen ja Janni Hussi palaavat sittenkin MM-ralliin – hurja käänne