Ohhho! Robert Heleniuksen superottelu on vaarassa peruuntua – ”Alan etsiä vastustajaa toisaalta”
Kuva: Getty Images
Raskaansarjan jätti Robert Helenius on harjoitellut lujaa tulevaa uusintakamppailuaan Adam Kownackia vastaan, mutta itse ottelu on kohtaamassa jälleen uuden esteen.
Heleniuksen piti otella alun perin helmikuussa, mutta paluu kehään on viivästynyt useaan otteeseen koronapandemian vuoksi.
Uusimpien tietojen mukaan puolalaisnyrkkeilijä olisi kuitenkin kyllästynyt odotteluun, koska lukuisten siirtojen jälkeen ottelupäivämäärä ei ole vieläkään tiedossa.
– Koko ajan ei voi harjoitella täydellä teholla, joten tämä on hankalaa. Minulla on perhe, vaimoni on raskaana ja minun pitää ansaita rahaa. Odotan vielä jonkin aikaa päätöstä. Mutta jos en saa tarkkaa päivämäärää, alan etsiä vastustajaa toisaalta, hän purkaa oloaan Interia Sportin haastattelussa.
Helenius tyrmäsi puolalaisen kaksikon ensimmäisessä kohtaamisessa vuosi sitten maaliskuussa.
LUE MYÖS:
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Suomi nousi vaikeuksien kautta voittoon – Severi Savonsalmi laukoi suorat sanat
- Kalle Palander ottaa hurjan haasteen vastaan – yllätys oli melkoinen
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Ice Cage tekee paluun Helsinkiin – lippukauppa käy kuumana
- Ice Cage 9: Aikataulu, ottelijat, Live Stream ja liput
- Ice Cage 8: Ottelijat ja tulokset
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Iivo Niskanen sai päävalmentajalta yllättävän tuomion – kotona odottaa toinen homma
- Norjan hiihtolegenda pelkäsi pahinta – ”veri suorastaan roiskui”
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Eveliina Määttänen paljasti suunnitelman tulevaisuudestaan
- Suomesta varoitus Kreikassa – päävalmentaja tietää, millainen haaste odottaa
- Iivo Niskanen jättää kotikisat väliin – SM-kisoissa silti kova kattaus
- Santtu Heikkisen MM-kisaan tuli karu käänne – taustalla sitkeä vaiva
- Suomalaisille karvas pettymys – MM-kisat matkaavat Ruotsiin