Kolme suomalaista finaaliin EM-uinneissa, teinisensaatio täräytti ME-ajan
Uinnin EM-kilpailut Budapestissa huipentuvat sunnuntaina kolmen suomalaisuimarin finaali-iltaan.
Miesten 50 metrin vapaauinnissa Ari-Pekka Liukkonen oli lauantai-illan välierien kolmanneksi nopein uransa neljänneksi parhaalla ajalla 21.72. Nopein oli Kreikan Kristian Gkolomeev ennen Ranskan Floren Manadouta.
– Ajatus oli se, että kun oli (Florent) Manadou vieressä, niin pysyy siinä mukana ja saa tehtyä hyvän maaliintulon, niin sillä pitäisi kahdeksan parhaan joukkoon selvitä. Oli tosi hyvän tuntuinen uinti. Samanlaista hyvää tekemistä, mitä nyt on ollut Jyväskylän, Tukholman ja Helsingin kisat, Liukkonen kommentoi.
Liukkonen jatkoi näin vuonna 2012 alkanutta pitkän radan EM-kilpailuiden finaaliputkeaan.
– Täytyy vielä katsoa tuo uinti, että löytyykö sieltä jotain selkeämpää kehityskohtaa. 50 vapaassa se on enemmänkin sitä, että välttää isommat virheet. Totta kai finaalissa sitä haluaa parantaa ja varmasti tulee tosi kovatasoinen kisa. Todennäköisesti taso nousee finaaliin, Liukkonen ennakoi sunnuntain finaalia.
Hulkko ja Kivirinta 50 metrin rintauinnin finaaliin
Naisten 50 metrin rintauinnissa finaaliin uivat molemmat välierissä kisanneet suomalaiset Ida Hulkko (30.39) sekä Veera Kivirinta (30.76).
Rintauinnin välierien nopein oli 16-vuotias Italian Benedetta Pilato, joka hurjasteli uuden maailmanennätysajan 29.30
– Teknillisesti oli huonompaa kuin aamulla. Lähdin vähän sohimaan. Huomiseen jäi vielä paljonkin annettavaa. Pitää lähteä tekemään sitä omaa juttua. Nyt auttaa, kun Veera on myös mukana niin päästään pitämään hauskaa ja sillä päästään parhaimpiin tuloksiin, Hulkko kertoo.
Hulkko ui finaaliin välierien neljänneksi kovimmalla ajalla. Kivirinnan aika oli hänen oma ennätyksensä ja se oikeutti sijaan seitsemän.
– Oli se paljon parempi uinti kuin aamulla. Tuntui, että startissa vielä jäin. Vähän pelotti katsoa sinne taululle, mutta katsoin sinne ja neljäs (omassa erässä). Tuntui kyllä hyvälle. Hienoa, että pääsee finaalissa yrittämään vielä uudestaan. Siinä lähdetään fiilistelemään, Kivirinta kommentoi.
Miesten 50 metrin vapaauinnin sekä naisten 50 metrin rintauinnin finaalit uidaan sunnuntai-iltana.
Suomi kisaa sunnuntaiaamun alkuerissä naisten 4×100 metrin sekauintiviestissä joukkueella Mimosa Jallow, Ida Hulkko, Laura Lahtinen ja Fanny Teijonsalo. Viestijoukkue hakee mahdollisimman hyvää tilastoaikaa Tokion olympialaisia silmällä pitäen.
- Hiihdon olympiavoittaja ihastui Suomessa näkemäänsä – jakoi upean videon
- Hiihdon Suomen Cup 2026-2027: Ohjelma, TV, Tulokset
- IL: Wilma Heltelä vakavoitui Venäjä-kohusta – ”En rehellisesti tiedä”
- Karu kuva Leviltä herättää keskustelua – hiihtovaikuttaja latasi suorat sanat
- Minja Korhonen esitteli uuden autonsa – tästä yksityiskohdasta hän innostui
- IL: Kultamitalisti Silja Kososelta huolestuttava tieto – edessä lisätutkimuksia
- Oliver Lindelliltä huima nousu Abu Dhabissa
- Martina Aitolehti julkaisi hempeitä lomakuvia nyrkkeilijärakkaan kanssa
- Topi Parviainen latasi kovan väitteen – Seppo Rädyn ennästys uhattuna
- Rukan maailmancup 2026: Ohjelma, TV-lähetykset, Suomen joukkue ja tulokset
- IL: Wilma Heltelä vakavoitui Venäjä-kohusta – ”En rehellisesti tiedä”
- Karu kuva Leviltä herättää keskustelua – hiihtovaikuttaja latasi suorat sanat
- Minja Korhonen esitteli uuden autonsa – tästä yksityiskohdasta hän innostui
- Hiihdon olympiavoittaja ihastui Suomessa näkemäänsä – jakoi upean videon
- Topi Parviainen latasi kovan väitteen – Seppo Rädyn ennästys uhattuna
- Yleisurheilussa uusi dopingkohu – kaksi huippujuoksijaa kilpailukieltoon
- Oliver Lindelliltä huima nousu Abu Dhabissa
- Alisa Vainiolta synkkä ilmoitus – suunnitelmat uusiksi!
- IL: Kultamitalisti Silja Kososelta huolestuttava tieto – edessä lisätutkimuksia
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman