Suomalainen keihäänheittäjä toiseksi Kroatiassa – Tavoittelee tällä kaudella uutta ennätystä: ”On ollut hyvää tekemistä”
Julia Valtanen sijoittui toiseksi 22-vuotiaiden keihäänheittokilpailussa Splitissä. Valtasen pisin heitto kantoi 56,24 ja syntyi heti ensimmäisellä heitolla. Sarjaan sisältyivät myös 55,41 ja 55,63 kantaneet heitot.
– Ihan hyvä kilpailu siihen nähden, etten ollut vielä kertaakaan heittänyt ulkona tänä kesänä, Valtanen kertoi.
– Siinä ensimmäisessä heitossa en miettinyt mitään. Sen jälkeen aloin miettiä teknisiä asioita, mutta niitä pitäisi miettiä vain treeneissä. Kilpailussa ei pitäisi miettiä yhtään mitään.
Valtasen, 20, ennätys on viime vuonna heitetty 57,91. Sen kohentaminen on yksi kauden tavoitteista,
– Treenit ovat menneet ihan hyvin. On ollut hyvää tekemistä ja vähän on tullut kehitystäkin, Valtanen tuumi.
Kilpailun voitti Serbian Adriana Vilagos, joka heitti 60,22.
Lähde: Urheiluliitto
- Hiihdon olympiavoittaja ihastui Suomessa näkemäänsä – jakoi upean videon
- Hiihdon Suomen Cup 2026-2027: Ohjelma, TV, Tulokset
- IL: Wilma Heltelä vakavoitui Venäjä-kohusta – ”En rehellisesti tiedä”
- Karu kuva Leviltä herättää keskustelua – hiihtovaikuttaja latasi suorat sanat
- Minja Korhonen esitteli uuden autonsa – tästä yksityiskohdasta hän innostui
- IL: Kultamitalisti Silja Kososelta huolestuttava tieto – edessä lisätutkimuksia
- Oliver Lindelliltä huima nousu Abu Dhabissa
- Martina Aitolehti julkaisi hempeitä lomakuvia nyrkkeilijärakkaan kanssa
- Topi Parviainen latasi kovan väitteen – Seppo Rädyn ennästys uhattuna
- Rukan maailmancup 2026: Ohjelma, TV-lähetykset, Suomen joukkue ja tulokset
- IL: Wilma Heltelä vakavoitui Venäjä-kohusta – ”En rehellisesti tiedä”
- Karu kuva Leviltä herättää keskustelua – hiihtovaikuttaja latasi suorat sanat
- Minja Korhonen esitteli uuden autonsa – tästä yksityiskohdasta hän innostui
- Hiihdon olympiavoittaja ihastui Suomessa näkemäänsä – jakoi upean videon
- Topi Parviainen latasi kovan väitteen – Seppo Rädyn ennästys uhattuna
- Yleisurheilussa uusi dopingkohu – kaksi huippujuoksijaa kilpailukieltoon
- Oliver Lindelliltä huima nousu Abu Dhabissa
- Alisa Vainiolta synkkä ilmoitus – suunnitelmat uusiksi!
- IL: Kultamitalisti Silja Kososelta huolestuttava tieto – edessä lisätutkimuksia
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman