Viime kesän loukkaantumistauolta palannut Pedersören Falkenin Nathalie Blomqvist ja vauvalomalta palannut Lahden Ahkeran Kristiina Mäki kävivät ankaran kaksinkamppailun naisten 4 kilometrin mestaruudesta maastojuoksun SM-kilpailuissa.

Loppukirin voitti Blomqvist, 20, viiden sekunnin erolla Mäkeen ajalla 13.21.

– Oli aika jännittävää koko matkan, kun Kristiina oli siellä takana, mutta minulla oli hyvä luotto itseeni ja tuntui hyvältä koko ajan, Blomqvist sanoi.

Blomqvist ja Mäki avasivat erittäin kovaa. Jo ensimmäisellä kilometrillä he ottivat 13 sekunnin etumatkan muihin juoksijoihin.

– Minun taktiikka oli vain, että kovaa alusta lähtien, Blomqvist sanoi.

– Ajattelin, että Kristiina on hyvässä kunnossa, kun hän tulee tänne kilpailemaan pitkän matkan takaa ja on ollut leirillä. Tämä oli tosi kova paluu häneltä, Blomqvist sanoi.

Blomqvist kuuluu vielä 22-vuotiaiden ikäluokkaan, mutta halusi kokeilla siipiään naisten sarjassa. Jo toissatalvena hän voitti naisten hallimestaruudet 800 ja 1500 metrillä.

SM-kilpailu jätti Blomqvistille hyvän tunteen jatkaa valmistautumista ratakauteen, jonka hän avaa Jyväskylässä kesäkuun alussa.

– Kisa kertoi, että olen mennyt eteenpäin ja tästä on hyvää jatkaa ratakaudella, Blomqvist sanoi.

Tokion olympiakisat Mäen tavoite – Tshekillä on oma tulosraja

Mäki synnytti lapsensa Kaapo-pojan neljä kuukautta sitten, mutta harjoittelu on sittemmin päässyt jatkumaan jo kovalla tasolla. Ennen SM-kilpailuja hän oli vuoristoleirillä Italiassa.

– Olen minä juossut SM-kilpailuissa huonomminkin. Saa nähdä, miten ensimmäinen ratakilpailu menee, Mäki totesi kunnostaan.

Mäen tavoite on kilpailla Tshekin joukkueessa Tokion MM-kilpailujen 1500 metrillä. Se tarkoittaa, että hänen olisi alitettava Tshekin oma tulosraja 4.11.00, vaikka paikka olympiakisoihin aukeaisi rankingin kautta ilman sitäkin.

– Luulen, että voisin pystyä juoksemaan alle 4.10:n jos kaikki menee hyvin. Mutten osaa sanoa, mitä raskaus tekee vartalolle, Mäki arvioi.

Kolmas oli Helsingin Kisa-Veikkojen Suvi Selvenius, joka on ulko- ja sisäradoilla saavuttanut yhteensä 42 naisten SM-mitalia, mutta voitti nyt 40-vuotiaana vasta ensimmäisen maastojuoksun SM-mitalinsa. Selvenius hävisi Blomqvistille 57 sekuntia.

Loppusuoralla neljänneksi nousi Koiviston Kipinän yllättäjä Satu Rautiainen, joka vuonna 2018 aloitti 30-vuotiaana urheilu-uransa uudelleen yli kymmenen vuoden tauon jälkeen.