12 miljoonan korvaukset omaisille – ex-poikaystävä murhasi raa’asti yleisurheilijan
Kuva: Getty Images
Lauren McCluskeyn nimeä ei ole näkynyt juoksun tuloslistojen kärjessä. Syynä on se, että hän kuoli entisen poikaystävänsä murhaamana vain 21-vuotiaana vuonna 2018.
McCluskey lopetti suhteensa 37-vuotiaan Melvin Shawn Rolandin kanssa, kun oli selvinnyt että tämä oli valehdellut niin nimensä kuin ikänsäkin sekä taustansa seksuaalirikollisena. Tästä alkoi pitkä piina, joka päättyi siihen, että Roland ampui McCluskeyn Utahin yliopiston kampuksella.
McCluskey oli ollut yhteydessä kampuksen poliisiin yli 20 kertaa ja kertonut Rolandin vainoavan häntä, mutta asiaan ei puututtu millään lailla.
Tragedian jälkeen yliopisto kielsi vastuunsa täysin, mutta McCluskeyn vanhemmat haastoivat oppilaitoksen oikeuteen ja vähitellen ääni kellossa on muuttunut. Oikeuden päätöksen mukaan yliopisto joutuu maksamaan McCluskeyn vanhemmille noin 12 miljoonaan euroon saakka nousevat korvaukset.
– Tämä ratkaisu on tärkeä monesta syystä. Se viittaa siihen miten Lauren kuoli, mutta kunnioittaa myös sitä miten hän eli, äiti Jill McCluskey kommentoi tapausta.
LUE MYÖS:
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Suomi nousi vaikeuksien kautta voittoon – Severi Savonsalmi laukoi suorat sanat
- Kalle Palander ottaa hurjan haasteen vastaan – yllätys oli melkoinen
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Ice Cage tekee paluun Helsinkiin – lippukauppa käy kuumana
- Ice Cage 9: Aikataulu, ottelijat, Live Stream ja liput
- Ice Cage 8: Ottelijat ja tulokset
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Suomi nousi vaikeuksien kautta voittoon – Severi Savonsalmi laukoi suorat sanat
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Iivo Niskanen sai päävalmentajalta yllättävän tuomion – kotona odottaa toinen homma
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Norjan hiihtolegenda pelkäsi pahinta – ”veri suorastaan roiskui”
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Kalle Palander ottaa hurjan haasteen vastaan – yllätys oli melkoinen
- Eveliina Määttänen paljasti suunnitelman tulevaisuudestaan