Kaikki kolme suomalaista sivalsivat finaaliin naisten keihäänheiton karsinnasta alle 23-vuotiaiden EM-kilpailuissa Tallinnassa. Sunnuntaina miesten ja naisten keihäsfinaalissa on molemmissa kolme suomalaista.

– Hienoa, kun kaikki menivät finaaliin. Sellainen luo yhteishenkeä, Elina Kinnunen hehkutti.

Kinnunen heitti naisten karsinnassa 53,73 ja oli kuudes. Julia Valtanen ja Roosa Ylönen olivat kahdeksas ja yhdestoista 53,45 ja 52,28 kantaneilla heitoilla.

Kinnusen paras tulos syntyi heti ensimmäisellä heitolla.

– Ensimmäinen oli hyvä, mutta sen jälkeen vauhti rupesi kasvamaan, askeleet eivät osuneet merkkiin ja heitot jäivät suppeiksi. Finaaliin pitää ottaa merkkiä taaksepäin, Kinnunen arvioi.

Karsinnan voitti toissavuotinen 19-vuotiaiden EM-kilpailuiden mitalisti Saksan Julia Ulbricht ennätyksellään 55,77. Britti Rebekah Walton oli toinen niin ikään ennätyksellään 54,27.

Kinnusen ennätys on 55,41 ja tänä vuonna hän on toistaiseksi heittänyt parhaan tuloksensa 55,34 jo hallikaudella.

Toissavuoden alle 23-vuotiaiden EM-kilpailuissa finaalin kaksi kärkisijaa vietiin yli 60 metrin tuloksilla, mitalin toi reilu 55-metrinen.

– Veikkaan, että nyt mitaleille pitää heittää 57-60 metriä. Moni varmasti parantaa karsinnasta, Kinnunen totesi.

Valtanen: ”Finaalissa pitää pystyä parempaan”

Julia Valtanen ei ollut aivan samaa mieltä Kinnusen kanssa finaalissa odotettavasta tulostasosta.

– 55 metriä riittää mitaliin, Valtanen arvioi.

Valtasen avausheitto kantoi karsinnassa 51,24. Pisin tuli toisella heitolla. Valtanen harmitteli, että heitto ei ole sillä tapaa jengoillaan kuin pitäisi.

– Finaalissa pitää pystyä parempaan, jos meinaa pystyä taistelemaan sijoituksista, Valtanen sanoi.

Valtasen viimekesäinen ennätys on 57,91 ja tämän kesän paras tulos 56,24.

Ylönen: ”Pitkä heitto säästyi finaaliin”

Roosa Ylöseltä karsinnan pisin heitto 52,28 syntyi heti ensimmäisellä kierroksella. Kaksi muuta kantoivat 45,29 ja 51,77. Ylönen odotti itseltään tuntuvasti pidempää heittoa. Siihen oli hänen mukaansa myös edellytykset.

– Kropassa on ollut erilainen tunne, kuin aikaisemmin kisakaudella. Toivoin, että pidempi heitto olisi tullut jo nyt. Mutta se säästyi sunnuntain finaaliin, Ylönen sanoi.

– Teknisesti pitkä heitto vaatii vain, etten lähde kippaamaan tuen päältä.

Ylösen ennätys on viime vuonna heitetty 54,53. Kuluvan kauden paras on Yhdysvalloissa keväällä syntynyt 53,89.

Finaalin voittajaa on vaikea arvioida ennakkoon. Ennätysvertailun ykkönen Turkin Münevver Hanci oli vasta karsinnan yhdeksäs tuloksella 52,77. Hanci heitti jo helmikuussa 59,16, mutta hänen tulostasonsa on kesän mittaan laskenut.

Finaalista putosivat alle 50 metrin tuloksin sekä hallitseva alle 20-vuotiaiden maailmanmestari Ukrainan Alina Shuh että hallitseva alle 20-vuotiaiden Euroopan mestari Italian Claudia Visca.

Lähde: SUL:n tiedote