Oho! Olympiavoittaja laukoi Ylelle kovaa tekstiä suomalaisurheilijasta
USA:n Vincent Hancock teki maanantaina urheiluhistoriaa. Hänestä tuli ensimmäinen urheilija, joka on napannut kolme olympiakultaa skeetissä.
Hancock päihitti muun muassa Suomen Eetu Kallioisen, jonka ohilaukaukset kahdesta kaksoiskiekosta tiputtivat miehen neljänneksi pois mitaleilta.
Kallioisen jäätävä finaalin alku sai kehuja Hancockilta, joka oli Ylen haastattelussa.
– Hän ampui uskomattoman hyvin! Hän vain jatkoi ja jatkoi, eikä ampunut ohi millään. Ajattelin, että herranen aika. Tunsin, että minulla menee hyvin, mutta sitten ammuin ohi ja Eetu vain jatkoi osumista, Hancock kertasi Ylelle.
Hancockin mukaan olosuhteiden muuttuminen vaikeutti kisaa.
– Kiekot muuttuivat vaikeiksi nähdä. Hänen oli valitettavasti vaikea nähdä muutamaa kiekkoa, eikä hän ehkä voinut tehdä asialle oikein mitään, Hancock arveli.
- Hiihdon olympiavoittaja ihastui Suomessa näkemäänsä – jakoi upean videon
- Hiihdon Suomen Cup 2026-2027: Ohjelma, TV, Tulokset
- IL: Wilma Heltelä vakavoitui Venäjä-kohusta – ”En rehellisesti tiedä”
- Karu kuva Leviltä herättää keskustelua – hiihtovaikuttaja latasi suorat sanat
- Minja Korhonen esitteli uuden autonsa – tästä yksityiskohdasta hän innostui
- IL: Kultamitalisti Silja Kososelta huolestuttava tieto – edessä lisätutkimuksia
- Oliver Lindelliltä huima nousu Abu Dhabissa
- Martina Aitolehti julkaisi hempeitä lomakuvia nyrkkeilijärakkaan kanssa
- Topi Parviainen latasi kovan väitteen – Seppo Rädyn ennästys uhattuna
- Rukan maailmancup 2026: Ohjelma, TV-lähetykset, Suomen joukkue ja tulokset
- IL: Wilma Heltelä vakavoitui Venäjä-kohusta – ”En rehellisesti tiedä”
- Karu kuva Leviltä herättää keskustelua – hiihtovaikuttaja latasi suorat sanat
- Minja Korhonen esitteli uuden autonsa – tästä yksityiskohdasta hän innostui
- Hiihdon olympiavoittaja ihastui Suomessa näkemäänsä – jakoi upean videon
- Oliver Lindelliltä huima nousu Abu Dhabissa
- Topi Parviainen latasi kovan väitteen – Seppo Rädyn ennästys uhattuna
- Yleisurheilussa uusi dopingkohu – kaksi huippujuoksijaa kilpailukieltoon
- IL: Kultamitalisti Silja Kososelta huolestuttava tieto – edessä lisätutkimuksia
- Alisa Vainiolta synkkä ilmoitus – suunnitelmat uusiksi!
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman