Uinnin ammattilaisliiga International Swimming Leaguen joukkue Energy Standard on nimennyt suomalaisen Fanny Teijonsalon tulevan kauden joukkueeseensa.

– Olen ihan superinnoissani ISL:ään pääsystä ja varsinkin siitä, että olen koko liigan jo kertaalleen voittaneessa tiimissä. Olen haaveillut ISL:ään pääsemisestä koko liigan olemassaolon ajan ja on siistiä, että tämä nyt toteutuu. Erityisesti odotan, että saan olla taas osa joukkuetta. Joukkueena kisaaminen on asia, jota Yhdysvalloista lähdön jälkeen olen kaikista eniten kaivannut, ja oikeastaan ainoa asia, minkä koen puuttuneen omasta uinnista kuluneen vuoden aikana, Teijonsalo kertoo.

Teijonsalo kilpaili heinäkuussa ensimmäisissä olympialaisissaan Tokiossa. Teijonsalo eteni päämatkallaan 50 metrin vapaauinnissa semifinaaleihin ja oli lopputuloksissa sijalla 15 ajalla 24.91. Teijonsalo ui Tokiossa myös 100 metrin vapaauinnin, jossa hän teki uuden oman ennätyksensä 54.69 ja voitti oman eränsä. Teijonsalo oli 100 metrillä alkuerien 23.

Teijonsalo on jo neljäs kolmannelle kaudelle kiinnitetty suomalainen uimari. Ida Hulkko edustaa edellisen kauden tapaan Team Ironia. Jenna Laukkanen sekä Laura Lahtinen uivat London Roarin joukkueessa.

ISL järjesti kesäkuussa ensimmäistä kertaa uinnin historiassa uimaridraftin, eli varaustilaisuuden, josta uimareita valittiin ISL:n kymmeneen joukkueeseen.

ISL:ssä on kymmenen joukkuetta: NY Breakers, LA Current, DC Trident, Cali Condors, London Roar, Aqua Centurions, Energy Standard, Iron, Tokyo Frog Kings ja Toronto Titans.

Viime kaudella ISL:ssä oli mukana kaksi suomalaista (Ida Hulkko ja Jenna Laukkanen) ja ensimmäisellä kaudella yksi suomalainen (Jenna Laukkanen). Kahdella ensimmäisellä kaudella ISL on toiminut kutsukilpailuna. ISL:n runkosarja alkaa 26. elokuuta. Voittajajoukkue on selvillä tammikuussa 2022.

Lähde: Suomen Uimaliitto