Suomalaistähteä kyykytettiin Tokiossa – todellisuus iski vasten kasvoja karulla tavalla
Kuva: Getty Images
Elias Kuosmasen turnaus 130-kiloisissa päättyi tappioon venäläiselle Sergei Semenoville. Keräilyottelu ehti vanhentua reilun jakson verran, kunnes Semenov otti ylivoimaisen pistevoiton 11-0.
Kuosmanen sijoittuu olympiaturnauksessa joko seitsemänneksi tai kahdeksanneksi napaten Suomen kolmannen pistesijan Tokion Olympialaisissa (lisäksi Mira Potkonen on jo varmistanut vähintään pistesijan nyrkkeilyssä).
– Vähän kuvittelin, että olisin pystynyt pikkuisen tiukemmin haastamaan. Sain täältä sellaisen informaation, että nyt täytyy jättää kilpailut hetkeksi väliin ja keskittyä harjoittelemaan. Ihan turha pyöriä näin kovissa kisoissa 110-kiloisena. Nämä mitalimiehet ovat selvästi eri tasolla, mikä ei varmaan jäänyt kenellekään epäselväksi, vasta keväällä 97-kiloisista raskaaseen sarjaan vaihtanut Kuosmanen totesi.
Lähde: Olympiakomitean tiedote
LUE MYÖS:
- Voi ei! Alisa Vainio joutui keskeyttämään Berliinin maratonin
- Berliinin maratonilla liikkuu hurjasti rahaa – Alisa Vainion kohdalla yksi asia on toisin
- Nooralotta Neziriltä odotettu paluu – ”Olen taas aitajuoksija”
- Jokerit vajosi Espoossa syvemmälle – nyt leijuu iso kysymys Tomek Valtosen yllä
- Suomalaispainijalta karu ratkaisu – ei lähde MM-kisoihin
- Nyt saa juhlia! Suomelle lentopallon EM-pronssia
- VilleGalle haastaa itsensä Berliinissä – rinnalle lähtee tuttu kiekkomies
- Ranska löysi Suomen heikon kohdan – tähtipelaaja paljasti taktiikan
- Santeri Välimaa avasi Suomen romahdusta – nosti esiin yhden ison eron
- Lentopallon EM-kisat 2026: Suomi, ottelut, tulokset, tv
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen avasi vihdoin suunsa – tästä syystä ura loppui jo 24-vuotiaana
- Nooralotta Neziriltä odotettu paluu – ”Olen taas aitajuoksija”
- Jokerit vajosi Espoossa syvemmälle – nyt leijuu iso kysymys Tomek Valtosen yllä
- 25 vuoden odotus päättyi – Pihla Kaivo-oja saavutti EM-hopeaa
- Yle: Rukan maailmancupia varjostaa raju riita
- Nyt saa juhlia! Suomelle lentopallon EM-pronssia
- Suomalaispainijalta karu ratkaisu – ei lähde MM-kisoihin
- Krista Pärmäkosken unelmakoti tuli myyntiin – järvimaisema ja poreallas
- VilleGalle haastaa itsensä Berliinissä – rinnalle lähtee tuttu kiekkomies
- Alisa Vainio latasi kovan tavoitteen – luottaa kehoonsa Berliinissä