Suomi tarrasi vahvasti kiinni maaotteluvoittoon Davis Cupissa
Kuva: Getty Images
Otto Virtanen avasi maaottelun yllättämällä Intian ykköspelaajan Prajnesh Gunneswaranin ja heti perään Emil Ruusuvuori siirsi Suomen 2-0 johtoon. Maaottelun voittoon vaaditaan enää yksi voitto Suomelta, ja se on mahdollista ottaa heti nelinpelissä lauantaina klo 14.00 alkaen. Nelinpelin jälkeen ovat vuorossa kaksinpelit.
– Pelasin todella hyvän ottelun, erityisesti ensimmäinen erä. Peruslyöntini toimivat ja sain yleisöstä paljon energiaa. Yleisön kannustus merkitsee todella paljon, vaikka tekisin virheen niin kannustusta tulee. Tämä oli loistava aloitus, en voisi olla tyytyväisempi, sanoi Virtanen.
– En ehkä ollut parhaimmillani, mutta hän pelasi erinomaisesti. Valmistautumisemme oli kohdillaan, en vain löytänyt keinoja. Hän oli tänään parempi pelaaja, kommentoi Gunneswaran.
– Alkuni otteluun ei ollut hyvä. Menin liiaksi vastustajan pelin mukaan. Sitten löysin pelini mahtavan kotiyleisön kannustuksen kautta. Häntä vastaan ei ole helppoa pelata, hän osaa sekoittaa rytmiä ja on taitava verkolta. Pienestä oli ottelu kiinni, mutta sain pidettyä hänet takakentällä, kommentoi Ruusuvuori.
– 2-0 johto on hyvä, mutta siihen ei saa tuudittautua. Katsotaan miten nelinpelissä käy, toivottavasti maaottelu ratkeaa jo siihen.
Perjantain kaksinpelit
Otto Virtanen – Prajnesh Gunneswaran 6-3, 7-6(1)
Emil Ruusuvuori – Ramkumar Ramanathan 6-4, 7-5
Lähde: Tennisliitto
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Valtteri Bottas sai F1-pomolta rajun uhkauksen – suomalaiselta jäätävä vastaus
- Suomalaisikoni ikuistettiin – Paavo Nurmi nousi kunniaseinälle
- Olympiavoittajan raskas paljastus – isä kuoli yllättäen
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!