Vapaaottelija Liana Jojua on kertonut Eurosportille melkoisen tarinan uransa alkuvaiheesta.

Jojua paljasti asian tapahtuneen, kun hän oli 19–20-vuotias. Hän oli Moskovassa palaamassa harjoituksista ja istui bussissa. Jojua piti treenikassiaan toisella istumapaikalla. Edessä oli toki myös vapaita paikkoja.

Noin 50–55-vuotias mies tuli Jojuan mukaan bussiin ja vaati häntä siirtämään kassin. Mies heitti lopulta kassin pois ja haukkui naista ”nartuksi”.

Jojua kertoi olleensa hämmentynyt tilanteesta, koska ei ollut aiemmin vastaavissa konflikteissa. Hän alkoi itkeä ja oli jo lähdössä pois omalla pysäkillään.

Kun nuori nainen oli astumassa pois bussista, tuli mies vielä perään ja jatkoi solvauksiaan ja uhkailuaan. Siinä vaiheessa Jojuan pinna paloi. Hän antoi miehelle kunnon selkäsaunan, jota bussissa olleet vanhat mummot hämmästelivät. Miehen kannalta päivä päättyi karusti.

– Mies ei ollut valmistautunut. Hän ei ollut urheilija vaan toimistotyöntekijä. Hän alkoi juosta karkuun, ja juoksin hänen peräänsä. Mutta kassini oli bussipysäkillä. ”Okei, tämä oli tässä”, sanoin ja hain kassini, kertoi georgialainen.

Jojua on sittemmin noussut vapaaottelijana aina UFC:hen saakka. Siellä hänellä on yksi voitto ja kaksi tappiota.