Miten tämä on mahdollista? – Suomalainen urheilun nykytähti paljasti HS:lle poikkeuksellisen surkean Cooper-tuloksensa
Urheilijoiden Cooper-tulokset ovat puhuttaneet viime päivinä, kun 18-vuotias kuntoilija Mikko Kauppinen painoi Cooperissa peräti 3 830 metriä.
Yksi hämmentävistä tuloksista on uintitähti Ari-Pekka Liukkosen. Uimari kertoi asiasta vuonna 2015 Helsingin Sanomille.
– Faktahan on, että minun pitäisi kävellenkin päästä tällä ruholla kevyesti yli 2 000 metriä. Juoksu ei tosiaankaan ole minun juttuni, ei ole koskaan ollut. Olen ikäni urheillut, mutta en ole koskaan juossut cooperissa kuin vähän yli 2 000 metriä, paljasti mies HS:lle.
Liukkonen oli jo tuolloin voittanut EM-pronssia 50 metrin vapaauinnissa. Isokokoinen urheilutähti nappasi tänä vuonna EM-kultaa samalla matkalla ja edusti Suomea Tokion olympialaisissa.
- Hiihdon olympiavoittaja ihastui Suomessa näkemäänsä – jakoi upean videon
- Hiihdon Suomen Cup 2026-2027: Ohjelma, TV, Tulokset
- IL: Wilma Heltelä vakavoitui Venäjä-kohusta – ”En rehellisesti tiedä”
- Karu kuva Leviltä herättää keskustelua – hiihtovaikuttaja latasi suorat sanat
- Minja Korhonen esitteli uuden autonsa – tästä yksityiskohdasta hän innostui
- IL: Kultamitalisti Silja Kososelta huolestuttava tieto – edessä lisätutkimuksia
- Oliver Lindelliltä huima nousu Abu Dhabissa
- Martina Aitolehti julkaisi hempeitä lomakuvia nyrkkeilijärakkaan kanssa
- Topi Parviainen latasi kovan väitteen – Seppo Rädyn ennästys uhattuna
- Rukan maailmancup 2026: Ohjelma, TV-lähetykset, Suomen joukkue ja tulokset
- IL: Wilma Heltelä vakavoitui Venäjä-kohusta – ”En rehellisesti tiedä”
- Karu kuva Leviltä herättää keskustelua – hiihtovaikuttaja latasi suorat sanat
- Minja Korhonen esitteli uuden autonsa – tästä yksityiskohdasta hän innostui
- Hiihdon olympiavoittaja ihastui Suomessa näkemäänsä – jakoi upean videon
- Topi Parviainen latasi kovan väitteen – Seppo Rädyn ennästys uhattuna
- Yleisurheilussa uusi dopingkohu – kaksi huippujuoksijaa kilpailukieltoon
- Oliver Lindelliltä huima nousu Abu Dhabissa
- Alisa Vainiolta synkkä ilmoitus – suunnitelmat uusiksi!
- IL: Kultamitalisti Silja Kososelta huolestuttava tieto – edessä lisätutkimuksia
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman