Ei hyvältä näytä – lisää kylmää vettä Robert Heleniuksen niskaan
Nyrkkeilyliitto WBA on jatkanut arpomistaan raskaansarjan tulevaisuuden suhteen.
Vielä lokakuussa spekuloitiin, että Robert Helenius on WBA-liiton mestarin Oleksandr Usykin ykköshaastaja. Lokakuun lopussa tuli kuitenkin valitettava uutinen, kun selvisi, että Heleniuksen asema ei ole parantunut WBA:n raskaansarjan rankingissa.
Miehen manageri Markus Sundman on kuitenkin ollut julkisuudessa luottavainen MM-ottelun suhteen. Hän oli vakuuttunut asiasta Ylen haastattelussa marraskuun alussa.
WBA-liiton arpominen ei ole kuitenkaan estänyt Usykin ja Anthony Joshuan leirejä suunnittelemasta kaksikon välistä uusintaottelua.
Promoottori Eddie Hearn laittoi tuoreessa haastattelussa kylmää vettä Heleniuksen niskaan MM-ottelun suhteen.
Hearn kommentoi TalkSportille, että Joshua ja Usyk kohtaavat luultavasti maaliskuun (2022) lopussa tai huhtikuun alussa.
– Molemmat kaverit lepäävät, vaikka AJ tulee valmistautumaan hieman enemmän, koska hän haluaa nyt saada kaiken toimimaan.
Jos WBA nimeää Heleniuksen ykköshaastajaksi, voi hän ainakin neuvotella merkittävän rahallisen korvauksen itselleen.
- Hiihdon olympiavoittaja ihastui Suomessa näkemäänsä – jakoi upean videon
- Hiihdon Suomen Cup 2026-2027: Ohjelma, TV, Tulokset
- IL: Wilma Heltelä vakavoitui Venäjä-kohusta – ”En rehellisesti tiedä”
- Karu kuva Leviltä herättää keskustelua – hiihtovaikuttaja latasi suorat sanat
- Minja Korhonen esitteli uuden autonsa – tästä yksityiskohdasta hän innostui
- IL: Kultamitalisti Silja Kososelta huolestuttava tieto – edessä lisätutkimuksia
- Oliver Lindelliltä huima nousu Abu Dhabissa
- Martina Aitolehti julkaisi hempeitä lomakuvia nyrkkeilijärakkaan kanssa
- Topi Parviainen latasi kovan väitteen – Seppo Rädyn ennästys uhattuna
- Rukan maailmancup 2026: Ohjelma, TV-lähetykset, Suomen joukkue ja tulokset
- IL: Wilma Heltelä vakavoitui Venäjä-kohusta – ”En rehellisesti tiedä”
- Karu kuva Leviltä herättää keskustelua – hiihtovaikuttaja latasi suorat sanat
- Minja Korhonen esitteli uuden autonsa – tästä yksityiskohdasta hän innostui
- Hiihdon olympiavoittaja ihastui Suomessa näkemäänsä – jakoi upean videon
- Topi Parviainen latasi kovan väitteen – Seppo Rädyn ennästys uhattuna
- Yleisurheilussa uusi dopingkohu – kaksi huippujuoksijaa kilpailukieltoon
- Alisa Vainiolta synkkä ilmoitus – suunnitelmat uusiksi!
- Oliver Lindelliltä huima nousu Abu Dhabissa
- IL: Kultamitalisti Silja Kososelta huolestuttava tieto – edessä lisätutkimuksia
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman