Katso video puhuttaneesta tilanteesta: Suomalaispelaajalle peräti kolmen ottelun pelikielto näistä tapahtumista – Videotuomari ei olisi vienyt asiaa eteenpäin!
EräViikinkien Jani Kukkolalle on tuomittu kolmen ottelun pelikielto viime sunnuntaina pelatun LASB-ottelun tapahtumien johdosta.
Kukkola törmäsi kovalla voimalla, hypyn saattelemana LASB-hyökkääjä Tiitus Salokankaaseen.
– Kurinpitodelegaatio katsoo, että EräViikinkien Jani Kukkola kanssa osunut hypätessään olkapäällään/olkavarrellaan LASB:n Tiitus Salokangasta päähän. Kukkola on osoittanut selvää piittaamattomuutta toisen pelaajan turvallisuutta kohtaan, kurinpitoraportissa todetaan.
Samaisessa raportissa mainitaan lieventäväksi seikaksi se, ettei Kukkolalla ollut kovinkaan paljoa aikaa reagoida törmäykseen.
Erikoisen tilanteesta tekee se, että itse ottelun aikana taklauksesta tuomittiin Kukkolalle vain kahden minuutin rangaistus, eikä ottelun videotuomari nähnyt aihetta viedä tilannetta kurinpitokäsittelyyn.
F-liigan toimitusjohtaja Kimmo Nurminen ja pääsarjapäällikkö Jani Holopainen käyttivät kuitenkin oikeuttaan viedä asia kurinpidon tarkastettavaksi. Kurinpidon kolmen hengen delegaatio näki tapauksessa kolmen ottelun pelikiellon aiheuttaneen teon.
EräViikingit käytti kuitenkin vielä omaa valitusoikeuttaan ja tapausta käsitellään seuraavaksi valituslautakunnassa.
Katso tilanne alta:
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Timanttiliigassa jysähti heti – olympiavoittaja moukaroi kauden kärkituloksen
- 85-vuotias suomalaiskonkari teki uskomattoman tempun – murskasi Suomen ennätyksen yli seitsemällä metrillä
- SE-nainen jäi kauas parhaastaan – Saara Keskitalo ihmetteli täysin yllättävää ongelmaa
- Tour de France 2026: TV, aikataulu, etapit, reitti
- Motonet GP Joensuu 8.7.2026: Aikataulu, tv, osallistujat
- Ristomatti Hakola pyysi apua kesken taloprojektin – Krista Pärmäkoski reagoi heti
- Suomalainen yleisurheilupari julkaisi hempeän kuvan – sulatti seuraajien sydämmet
- Krista Pärmäkosken valmennustiimi kasvoi – suomalaislupaus julkisti toisen valmetajansa
- Suomen kuulakentillä jysähti: Miika Lahtonen teki tempun, jota ei ole nähty vuosiin
- Korkeushyppääjän kesä ajautui kriisiin – nyt tuli suora päivitys tilanteesta
- Ristomatti Hakola pyysi apua kesken taloprojektin – Krista Pärmäkoski reagoi heti
- Suomen kuulakentillä jysähti: Miika Lahtonen teki tempun, jota ei ole nähty vuosiin
- Timanttiliigassa jysähti heti – olympiavoittaja moukaroi kauden kärkituloksen
- Krista Pärmäkosken valmennustiimi kasvoi – suomalaislupaus julkisti toisen valmetajansa
- 85-vuotias suomalaiskonkari teki uskomattoman tempun – murskasi Suomen ennätyksen yli seitsemällä metrillä
- Korkeushyppääjän kesä ajautui kriisiin – nyt tuli suora päivitys tilanteesta
- SE-nainen jäi kauas parhaastaan – Saara Keskitalo ihmetteli täysin yllättävää ongelmaa
- Suomalainen yleisurheilupari julkaisi hempeän kuvan – sulatti seuraajien sydämmet
- Suomi jyräsi finaaliin – nyt edessä on taistelu Euroopan liigan mestaruudesta
- Remi Lindholm repäisi jälleen – härski julkaisu sai somen nauramaan