Kansainvälinen olympiakomitean puheenjohtaja Thomas Bach on keskustellut tennispelaajan Peng Shuain kanssa.

Kansainvälisen olympiakomitean urheilijakomission puheenjohtajana toimiva suomalainen Emma Terho oli myös mukana keskusteluissa. Hän on kertonut kiinalaisen tilanteesta Yle Urheilulle.

– Peng kertoi, että on turvassa kodissaan Pekingissä ja voi hyvin. Hän kuitenkin toivoo, että hänen yksityisyyttään kunnioitettaisiin, Terho kertoo Yle urheilulle.

– Missään kohtaan ei tullut mieleen, että häntä olisi painostettu. Emme lähteneet peräämään mitään yksityiskohtaisia tietoja siitä, missä hän on ollut viime aikoina tai mitä hän on tehnyt.

Julkisuudesta kadonneen Shuain on pelätty joutuneen kiinalaisviranomaisten valvontaan ja pakkotoimien kohteeksi, koska hän syytti huippupoliitikon pakottaneen häntä seksiin.