Suomeen jälleen MM-kultaa – ”Unelmien täyttymys”
Kuva: Getty Images
Helsingin jäähallissa joukkuevoimistelun MM-kilpailut huipentuvat kovatasoiseen finaaliin. Finaaliin ykköspaikalta lähteneet Minetit (Tampereen Sisu, Tanssi- ja Voimisteluseura Illusion) piti asemansa ja otti maailmanmestaruuden. Suomen OVO Team (Olarin Voimistelijat) sijoittui neljänneksi.
– Yhtenäinen joukkue ja onnistunut suoritus oli tänään mitalin takana. Upea Antton Laineen Kalevala-koreografia ja kova työ palkittiin. Olemme tehneet todella paljon töitä ja saimme hyvin pidettyä keskittymisen kilpailussa. Tuntui että koko voimisteluyhteisö oli tukena, joten tunnelma hallissa oli todella hieno.
– Kolmas maailmanmestaruus joukkueelle on unelmien täyttymys. Muutosten ja erilaisen kauden jälkeen maailmanmestaruus ei ollut itsestäänselvyys, mutta pitkäjänteinen työ palkittiin tänään mestaruudella, kertoo Minettien kapteeni Emmi Nikkilä.
Minettien uudistunut kokoonpano onnistui kotikisoissaan. Kokoonpanossa voimistelee Tampereen Sisun ja Tanssi- ja Voimisteluseura Illusionin voimistelijoita. Joukkueessa voimistelevat: Emmi Nikkilä (kapteeni, TaSi), Oona Haatanen (Illusion), Jessica Hakala (TaSi), Iinu Häkkinen (TaSi), Laura Kiljunen (Illusion), Adaliina Niininen (TaSi), Siiri Puuska (TaSi), Neea Sivil (Illusion), Meeriellen Sukari (TaSi). Valmennuksesta vastaavat Titta Heikkilä ja Teija Kukkala, koreografiasta ja valmennuksesta Antton Laine, joukkueen huollosta Eetu Autio.
Lähde: Voimisteluliiton tiedote
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Silja Kosonen teki sen! Upea heitto siivitti suomalaisen Euroopan mestariksi
- Nuori suomalaislupaus avasi karun pettymyksen – ”Kivuliain sijoitus”
- Antti Sainion EM-urakka päättyi karuun välierään – finaalipaikka jäi hurjan rajan taakse
- Birminghamin EM-kisoissa karu näky: katsomot ammottavat tyhjyyttään
- IL: Pelottavia uutisia Silja Kososen haastajille – asiantuntija ällistyi näkemästään
- Saga Andersson murtui täysin EM-karsinnan jälkeen – taustalla tutut painajaismuistot
- Suomalaisaituri ei niellyt EM-juoksun olosuhteita purematta – tykitti vihjailun someen
- Saksalaissprintterin EM-pronssi vaarassa – taustalla doping-epäily
- SuomiUrheilu seuraa: Silja Kososelle EM-kultaa!
- Ice Cage 8: Aikataulu, ottelijat, Live Stream, liput
- Mitalitili auki? EM-kisat 12.8.2026: Aikataulu, ohjelma, tv, suomalaiset
- Miesten moukarimestari varoitti Silja Kososta – EM-finaalissa täytyy varoa yhtä asiaa
- LIVESEURANTA: EM-kisojen toinen kilpailupäivä – näin suomalaiset suoriutuivat
- IS: Kimmo Kinnunen ei päästänyt superlupausta Seppo Rädyn luokse: ”Sinne et mene”
- IL: Pelottavia uutisia Silja Kososen haastajille – asiantuntija ällistyi näkemästään
- Yleisurheilun EM-kisat 11.8.2026 – päivän suomalaiset, aikataulu, tv-lähetykset
- SuomiUrheilu seuraa: Silja Kososelle EM-kultaa!
- Emilia Kangas jakoi julman viestin somessa – vastaus oli hyytävän tyyni
- IL: Alisa Vainio lähtee EM-maratonille suursuosikkina – asiantuntija heitti kylmän arvion
- Suomalaisaituri ei niellyt EM-juoksun olosuhteita purematta – tykitti vihjailun someen