Suomen ennätyksiä jatkuvalla syötöllä tehtaileva urheilija on huimassa iskussa – lataa itselleen hurjat odotukset: ”Odotan liikaa itseltäni”
Kuva: Getty Images
Lyhyen radan EM-kilpailuiden viidennen kilpailupäivän aamujaksosta illan välieriin eteni viisi suomalaista. Välieräuintien lisäksi Mimosa Jallow kisaa illalla 100 metrin selkäuinnin EM-finaalissa, jonne hän ui perjantaina Suomen ennätyksellä.
Olli Kokko ui 50 metrin rintauinnin alkueristä jatkoon lyhyen radan Suomen ennätyksellä 26.40. Kokko ui aiemmin viikolla kahdesti uuden Suomen ennätyksen 100 metrin rintauinnissa. Kokko oli SE-ajallaan alkuerien kymmenes.
– Odotukset tähän 50 metrin rintauintiin oli korkealla ja uinti menikin yliyrittämiseksi. Iltaan menen tosi hyvillä fiiliksillä ja luulen, että illalla pystyy parantamaan jonkun verran. Tämä finsta (50m) on ollut minulle vaikea laji, kun se menee niin helposti yli ja lataan itselle liikaa odotuksia, Kokko toteaa Uimaliiton verkkosivuilla.
Entinen Suomen ennätys oli Andrei Tuomolan vuonna 2016 uima 26.43.
– Andrein SE on ollut tavoitteenani, mutta en välttämättä uskonut, että se näissä kisoissa tulee. Se oli loistava saavutus itselleni ja Andrei on ollut hieno esikuva, Kokko kertoo.
Naisten 50 metrin rintauinnissa sekä Ida Hulkko että Veera Kivirinta uivat illan välieriin. Hulkko oli alkuerien kolmas ajalla 29.87 ja Kivirinta kahdeksas ajallaan 30.16.
Miesten 100 metrin sekauinnissa Ronny Brännkärr paransi henkilökohtaista ennätystään aikaan 53.50 ja eteni illan välieriin alkuerien sijalta 13.
Laura Lahtinen oli 50 metrin perhosuinnissa alkuerien 17. ajallaan 26.46 ja jatkaa myös välieriin. Kyseessä on Lahtiselle jo EM-kilpailujen neljäs välieräuinti.
Ensimmäisissä aikuisten arvokilpailuissaan kisaava Kalle Mäkinen ui oman ennätyksensä 100 metrin vapaauinnissa. Uusi ennätysaika on 48.37. Mäkinen on alkuerien lopputuloksissa sijalla 27.
– Oli hyvä uinti. Nyt aloitusvauhti oli hyvä, vaikka vähän hyytyi loppuun. Olen tosi onnellinen, että sain puoli sekuntia ennätyksestä pois. Minulla on ollut vähän vaikeat kisat, mutta nyt sain hyvän onnistumisen. Ekat aikuisten arvokisat on ollut hieno kokemus ja täältä on oppinut paljon. Ensi kerralla ei tarvitse tehdä samoja virheitä kuin nyt ja innolla odotan jo seuraavia kisoja, Mäkinen kertoo.
Martta Ruuska ui oman ennätyksensä sivulajissaan 200 metrin vapaauinnissa. Uusi ennätysaika on 2:09.17 ja Ruuska sijoittui lopputuloksissa sijalle 42.
Illan välierät alkavat kello 17.30 Suomen aikaa. Kisoja voi seurata suorana Yle Areenasta.
Lähde: Uimaliiton verkkosivut
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Timanttiliigassa jysähti heti – olympiavoittaja moukaroi kauden kärkituloksen
- 85-vuotias suomalaiskonkari teki uskomattoman tempun – murskasi Suomen ennätyksen yli seitsemällä metrillä
- SE-nainen jäi kauas parhaastaan – Saara Keskitalo ihmetteli täysin yllättävää ongelmaa
- Tour de France 2026: TV, aikataulu, etapit, reitti
- Motonet GP Joensuu 8.7.2026: Aikataulu, tv, osallistujat
- Ristomatti Hakola pyysi apua kesken taloprojektin – Krista Pärmäkoski reagoi heti
- Suomalainen yleisurheilupari julkaisi hempeän kuvan – sulatti seuraajien sydämmet
- Krista Pärmäkosken valmennustiimi kasvoi – suomalaislupaus julkisti toisen valmetajansa
- Suomen kuulakentillä jysähti: Miika Lahtonen teki tempun, jota ei ole nähty vuosiin
- Korkeushyppääjän kesä ajautui kriisiin – nyt tuli suora päivitys tilanteesta
- Ristomatti Hakola pyysi apua kesken taloprojektin – Krista Pärmäkoski reagoi heti
- Timanttiliigassa jysähti heti – olympiavoittaja moukaroi kauden kärkituloksen
- Suomen kuulakentillä jysähti: Miika Lahtonen teki tempun, jota ei ole nähty vuosiin
- Krista Pärmäkosken valmennustiimi kasvoi – suomalaislupaus julkisti toisen valmetajansa
- Korkeushyppääjän kesä ajautui kriisiin – nyt tuli suora päivitys tilanteesta
- 85-vuotias suomalaiskonkari teki uskomattoman tempun – murskasi Suomen ennätyksen yli seitsemällä metrillä
- SE-nainen jäi kauas parhaastaan – Saara Keskitalo ihmetteli täysin yllättävää ongelmaa
- Suomalainen yleisurheilupari julkaisi hempeän kuvan – sulatti seuraajien sydämmet
- Suomi jyräsi finaaliin – nyt edessä on taistelu Euroopan liigan mestaruudesta
- Remi Lindholm repäisi jälleen – härski julkaisu sai somen nauramaan