IL: Kimi Räikkönen pamahti Suomen MM-kultajuhliin – Jäämiehen käytös ällistytti
Iltalehti kertoo verkkosivuillaan, että F1-legenda Kimi Räikkönen oli mukana juhlimassa, kun Suomi voitti salibandyn MM-kultaa vuonna 2012.
Joukkue siirtyi voiton varmistamisen jälkeen jälkeen Zürichin yöhön. Yökerho Club Hiltlin vip-tiloihin tuli siis yllättäen myös Räikkönen.
Räikkösellä oli ilmeisesti aluksi pieniä vaikeuksia päästä mukaan bileisiin. Kun hän sitten tuli paikalle, oli hän kuin yksi muista.
Lajilegenda Mikko Kohonen on kehunut Iltalehdelle F1:n maailmanmestarin toimintaa.
– Sekin kertoo Räikkösestä, että hän voisi leuhottaa tähteydellään, mutta ei silloinkaan tehnyt sitä. On niin normiäijä kuin olla voi, Kohonen hehkutti IL:lle.
Tässä Iltalehden juttu, jossa enemmän Räikkösen vierailusta kultajuhlissa.
- Hiihdon Suomen Cup 2026-2027: Ohjelma, TV, Tulokset
- IL: Wilma Heltelä vakavoitui Venäjä-kohusta – ”En rehellisesti tiedä”
- Karu kuva Leviltä herättää keskustelua – hiihtovaikuttaja latasi suorat sanat
- Minja Korhonen esitteli uuden autonsa – tästä yksityiskohdasta hän innostui
- IL: Kultamitalisti Silja Kososelta huolestuttava tieto – edessä lisätutkimuksia
- Oliver Lindelliltä huima nousu Abu Dhabissa
- Martina Aitolehti julkaisi hempeitä lomakuvia nyrkkeilijärakkaan kanssa
- Topi Parviainen latasi kovan väitteen – Seppo Rädyn ennästys uhattuna
- Rukan maailmancup 2026: Ohjelma, TV-lähetykset, Suomen joukkue ja tulokset
- Rukan Suomen Cup 2026: Ohjelma, aikataulu, tv ja tulokset
- Yleisurheilussa uusi dopingkohu – kaksi huippujuoksijaa kilpailukieltoon
- Alisa Vainiolta synkkä ilmoitus – suunnitelmat uusiksi!
- Alisa Vainio valittiin vuoden yleisurheilijaksi – kommentti paljasti suomalaisen luonteen
- Minja Korhonen esitteli uuden autonsa – tästä yksityiskohdasta hän innostui
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman
- Karu kuva Leviltä herättää keskustelua – hiihtovaikuttaja latasi suorat sanat
- Topi Parviainen latasi kovan väitteen – Seppo Rädyn ennästys uhattuna
- IL: Kaisa Mäkäräinen luotsaa uutta suomalaistoivoa
- Oliver Lindelliltä huima nousu Abu Dhabissa
- HIFK:ssa tapahtuu – uusi valmentaja!