Suomi ei kyennyt voittamaan kolmatta perättäistä salibandyn miesten maailmanmestaruutta, kun Ruotsi vei Helsingin MM-turnauksen loppuottelun maalein 6-4. Kumpikin joukkue ehti johtaa ottelua kahdella maalilla ennen Ruotsin puolitoista minuuttia ennen loppua iskemää ratkaisua.

Suomi tuli finaaliin vahvasti heti voitetusta ensimmäisestä keskialoituksesta alkaen, ja myös numerot tulostaululla muuttuivat jo avauskympillä. Suomen pelattua Ruotsin kolmosviisikon sekasortoon Justus Kainulainen kiskaisi avausmaalin takakulmaan, ja erän puolivälissä Eemeli Salin jatkoi Jonathan Edlingin torjuman Sami Johanssonin laukauksen maalin edestä verkkoon. Suomi rakensi kelpo paikat lisämaaleihinkin, mutta niistä laukaukset kopsuivat päin maalivahtia.

Jos oli finaali avauserä Suomen, oli toinen yhtä selvästi Ruotsin, vaikka Tatu Väänäsellä olikin puolittaisesta läpiajosta paikka Suomen kolmanteen osumaan. Nosto jäi kuitenkin maalivahti Jonathan Edlingin syliin, ja maalit teki Ruotsi. Rasmus Enström pommitti etukulmaan kavennuksen, Kim Nilsson vapautettiin Suomen epäonnistuneen vapaalyönnin jälkeen läpiajoon tasoittamaan ja erän lopulla napsahti vielä kolmannen kerran. Ruotsin ylivoimahyökkäyksen päätteeksi Kevin Haglundin epäonnistunut laukaus lipsahti takakulmalle ja Linus Nordgren sai siirtää pallon torjuntaan jo heittäytyneen Lassi Torisevan. Suomellakin oli hyvät paikat, mutta Jonathan Edling peitti niin Ville Lastikan kuin Peter Kotilaisenkin pommit.

Suomi oli kolmannen erän alussa lähellä tasoitusta Justus Kainulaisen laukauksen kimahtaessa tolpasta takaisin kentälle, mutta liian usein suomalaisten laukaukset lähtivät yllätyksettöminä päin peittäviä vastustajia. Erän puolivälissä tuli kylmä suihku, kun Albin Sjögren sai kantata vasemmasta laidasta keskelle ja kiskaisi komean laukauksen oikeaan yläkulmaan. Melkein heti perään Suomi kuitenkin nousi taas maalin päähän Justus Kainulaisen ohjatessa Juha Kivilehdon komean ilmasyötön maalin edestä verkkoon. Justus Kainulainen oli tänään pelipäällä, ja puolitoista minuuttia kavennuksen jälkeen oli vuorossa tasoitus. Aikanaan nuorten MM-finaalissa Ruotsia vastaan neljä maalia iskenyt Kainulainen sinetöi hattutemppunsa laukauksella yläputken kautta verkkoon. Viimeisenä nauroi kuitenkin Ruotsi, kun puolitoista minuuttia ennen loppua Tobias Gustafsson voitti kaksinkamppailun Peter Kotilaista vastaan ja nousi oikealta keskelle kiskaisemaan Ruotsille viidennen maalin ohi Juha Kivilehdon peittoyrityksen. Viimeisen niitin työnsi vielä loppusekunneilla tyhjiin Hampus Ahren melkoisen pelin torjuneen Jonathan Edlingin merkkauttaessa syöttöpisteen.

– Kaveri jaksoi paremmin, Suomen päävalmentaja Petteri Nykky tiivisti Yle Urheilun haastattelussa.

– Toisessa erässä näytti, että nostettiin vähän kaasulta jalkaa. Kolmannessa taas oli jalkaa mutta väsymykseen tuli se viides maali, jonka kaveri teki. Saatiin vielä hyvä nousu takaisin rinnalle mutta ei saatu vain tehtyä maaleja siihen tahtiin kuin piti. Maalin peli, ja pitää kunnioittaa vastustajaa.

Kouluarvosanaa ei Nykky lähtenyt suoritukselle antamaan.

– Ei kovin hyvää voi antaa kun ei päästy siihen, mitä yritettiin. Kun viivan alle ei jää mitään, se on yhtä tyhjän kanssa.

Lähde: Salibandyliiton tiedote