Koronarajoitukset aiheuttaneet järkytystä ja epäuskoa urheiluliitoissa – ”Miten on ylipäätään mahdollista, että tuollaisia suosituksia annetaan”
Kuva: Juha Tamminen
Perjantainen hallituksen suositus keskeyttää lasten ja nuorten harrastaminen kokonaan ja sulkea sisätilat tammikuussa on aiheuttanut Salibandyliitossa, seuroissa ja koko suomalaisessa urheiluyhteisössä hämmennystä, jopa epäuskoa.
Vaikka lopulliset päätökset asiassa tekevät aluehallintoviranomaiset eri puolilla Suomea, on hallituksen koronaministerityöryhmän viesti otettu lajiliitossa ja seuraväen keskuudessa vastaan pettymyksellä.
Eikä vähiten siksi, että koko pandemian ajan hallitus on painottanut lasten ja nuorten liikunnan turvaamista poikkeusoloissa. Vielä joulukuussa hallitus ilmoitti sitoumuksensa, että lapsiin ja nuoriin kohdistetaan rajoituksia viimeisenä toimenpiteenä.
Salibandyliiton puheenjohtaja Risto Kauppinen ja toiminnanjohtaja Pekka Ilmivalta ovat pukeneet sanoiksi salibandy-yhteisön tunnelmat mediassa tuoreeltaan.
– Tunnelmat ovat järkyttyneet ja epäuskoiset. Miten on ylipäätään mahdollista, että tuollaisia suosituksia annetaan. Pelipasseilla liikkuvien urheilijoiden määrä putosi meillä 20 prosentilla kahden vuoden takaiseen verrattuna, puheenjohtaja Kauppinen kertoo koronasulkujen tähänastisista seurauksista Ilta-Sanomissa.
Pekka Ilmivalta puolestaan avasi tilannetta lauantaina Yle Urheilun Suomen Cup -lähetyksen lomassa.
– Ennennäkemätöntä hämmennystä, kysymyksiä kuinka lasten ja nuorten liikkuminen voidaan estää ja eikö nähdä hätää, jossa lapset ja nuoret tässä pandemian keskellä on, listaa Ilmivalta lajiväen reaktioita ja jatkaa:
– Rajoitusten ehdoilla on menty jo pitkään. Moni on harrastamisen lopettanut. Tilanne kirpaisee ikävästi myös seuroja ja toki lajiliittoakin.
– Toistaiseksi jatkamme sarjatoimintaa voimassa olevien alueellisten rajoitusten puitteissa, hän lausuu.
– Perjantaisen hallituksen ulostulon jälkeen keskusteluja on käyty Olympiakomitean ja lajiliittojen kanssa ja selvitystyötä tehty tiiviisti. Tehtävämme on nostaa päättäjien tietoisuuteen faktoja koronan vaikutuksista lasten ja nuorten harrastamiseen. Vaikuttaa siihen, että tehtävät päätökset ovat oikeasuhtaisia siihen nähden, joita harrastamattomuudesta mahdollisesti aiheutuu, Ilmivalta toteaa.
Olympiakomitean on tarkoitus ottaa kantaa ministerityöryhmän suosituksiin maanantaina 10.1.
Lopulliset päätökset toimenpiteistä tekevät aluehallintoviranomaiset.
Jo aiemmin myös Lentopalloliitto äimisteli päätöksiä.
Lähde: Salibandyliitto
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ruotsalaishiihtäjälle haetaan poikkeuksellista etuoikeutta
- Olympialaisissa heti isoja ongelmia
- Olympialaisten ohjelma tänään – aikataulu, suomalaiset ja tv-lähetykset
- HS: Kalle Palander täräytti suorat sanat Lindsey Vonnin vammasta – kova väite mediapelistä
- Milanon olympia-areenan jää herättää kysymysmerkkejä
- Mitä ihmettä? – Norjan maajoukkueen välinevarastoon murtauduttu
- Suvi Minkkinen kohtasi yllättävän haasteen Italiassa
- Lisää ongelmia olympialaisissa – järjestäjillä edessä muutostyö
- Kalle Rovanperän isä myönsi rikoksen
- Ruotsin hiihtomaajoukkueelta radikaali ratkaisu – huippuhiihtäjä ja poikaystävä erotettiin
- Suvi Minkkinen kohtasi yllättävän haasteen Italiassa
- Yle teki kovan päätöksen Kaisa Mäkäräisestä
- Kalle Rovanperän isä myönsi rikoksen
- HS: Kalle Palander täräytti suorat sanat Lindsey Vonnin vammasta – kova väite mediapelistä
- Suvi Minkkinen täräytti tuloistaan Iltalehdelle: ”Minähän tienaan tuon tuplana”
- Suomalaishiihtäjä: ”Vakava tapaturma”
- Ruotsin hiihtomaajoukkueelta radikaali ratkaisu – huippuhiihtäjä ja poikaystävä erotettiin
- IL: Matti Heikkinen sai sisäpiiritietoa Norjasta: ”Yritin kertoa Iivolle”
- Sami Jauhojärvi pudotti pommiarvion suomalaishiihdosta: ”Tulee katkeama nyt”
- Olympialaisten ohjelma tänään – aikataulu, suomalaiset ja tv-lähetykset