Suomen Lentopalloliitto haluaa osoittaa vakavan huolensa lasten ja nuorten harrastustoiminnan mahdollisen keskeyttämisen suhteen, minkä sisäliikuntatilojen sulkeminen väistämättä aiheuttaisi. Lentopalloliitto toivoo viranomaisten kuuntelevan päätöksenteossa monipuolisesti asiantuntijoita ja ottamaan etenkin huomioon päätösten pidemmän aikavälin haitalliset vaikutukset yhteiskunnalle.

Maamme hallitus ilmoitti vielä viime kuussa lapsiin ja nuoriin kohdistuvien rajoitusten olevan epidemian hoidossa aivan viimeinen äärikeino. Perusteet tälle aiemmalle linjaukselle ovat erittäin pätevät. Liikunnan ja urheilun harrastamisella on keskeinen rooli jokaisen lapsen ja nuoren fyysisen, henkisen ja sosiaalisen kehityksen kannalta. Siksi oikeus harrastamiseen on oltava jokaisen lapsen ja nuoren oikeus myös poikkeusaikoina.

Lentopalloliiton toimitusjohtaja Olli-Pekka Karjalainen tiivistää lajiväen tunnot seuraavasti: ”Olemme viimeisen kahden vuoden aikana toimineet erittäin vastuullisesti ja sitoutuneet tekemään lajiliittona, seuroina ja laji-ihmisinä, isinä, äiteinä, valmentajina, huoltajina ja joukkueenjohtajina parhaamme lasten sekä nuorten mahdollisimman turvallisen harrastamisen varmistamiseksi. Harrastusten keskeyttäminen kolmantena vuotena peräkkäin jättäisi kokonaiseen sukupolveen jäljet, joita ei ole välttämättä koskaan mahdollista täysin korjata.”

Lentopalloliitto toteaakin, että lasten ja nuorten liikunnan harrastamisen rajoittamista ei saa tapahtua heikosti ja lyhytnäköisesti perustellen. Liitto korostaa myös, että lasten ja nuorten tulevaisuus on aikuisten käsissä ja vaatii päätöksiä tehtäessä otettavan myös huomioon niistä yhteiskunnalle väistämättä pidemmällä perspektiivillä koituvat haitat.

Lähde: Lentopalloliitto