Suomalaispelaajan unelma toteutuu – siirtyy Italian pääsarjaan!
Kuva: Getty Images
Kaisa Alangosta tulee neljäs suomalaisnainen, joka on lentopalloillut tarunhohtoisessa Italian pääsarjassa, Maajoukkuepassari Alanko on solminut sopimuksen Megaobox Vallefoglian kanssa. Alankoa ennen A1-liigassa ovat pelanneet Riikka Lehtonen, Saara Esko sekä nyt parhaillaan siellä Bergamon paidassa esiintyvä Daniela Öhman.
Jo joulukuun alussa oli ensimmäisiä merkkejä tulevasta ilmassa, mutta koronan iskiessä yhä kovemmin italiaan tuntui unelma murtuvan.
– Toinen päivä tammikuuta entisen maajoukkueen pelikaverin lapsen ristiäisissä sain viestin ja seuraavana päivänä olisi jo pitänyt olla Italiassa. Torstaina pääsin ensimmäistä kertaa treenaamaan joukkueen kanssa ja olipa ihanaa päästä taas pitkästä aikaa pallon pariin.
Pikkukaupungin Vallefoglian ylpeys, kokonimeltään Megabox Ondulati Del Savio Vallefoglia, nousi täksi kaudeksi Italian pääsarjaan ja on 11:nnellä tilalla 14 joukkueen sarjassa voitettuaan kolme 12:sta pelaamastaan ottelusta.
Joukkueen passareina on pelannut ilman aiempaa A1-liigan kokemusta kauteen lähtenyt 27-vuotias Virginia Berasi. Nuori ykköspassariksi kaavailtu Fransesca Scola loukkaantui aiemmin.
Vallefoglian kirkkain tähti on venäläinen maailmanmestari, kaksinkertainen Euroopan mestati sekä EM-kisojen kaksinkertainen MVP Tatiana Kosheleva. Lisäksi kovia nimiä ovat serbialaishakkuri Ana Bjelica, kuubalainen yleispelaaja Kenia Carcases sekä trinidadilainen Sinead Kisal (ex-Jack).
– Pelikaverinahan on ihan huippupelaajia, joten odotan innolla miten nyt ensiksi treenit tästä lähtee pyörimään ja sitten katsotaan, että riittääkö rahkeet ihan kentälle asti, Alanko kertasi tunnelmiaan.
Alanko pelasi alkukauden pätkäsopimuksella Puolassa Radomka Radomin joukkueessa Katarzyna Skorupaa hänen sairausloman ajan erinomaisesti tuuraten.
– Puolan aika meni kivasti, paremmin mitä osasin jopa odottaa. Sain paljon peliaikaa ja meillä meni alkukausi hyvin, voitettiin paljon pelejä. Ehkä kuitenkin tieto siitä, että sopimus oli määräaikainen ei ollut ihan helpointa aikaa minulle.
Vallefoglia pelaa sunnuntaina Busto Arsizion vieraana.
Lähde: Lentopalloliitto
LUE MYÖS:
- Kerttu Niskanen tuli haastattelupaikalle – lausui heti selvät sanat
- Poikkeuksellista sekoilua – Kaisa Mäkäräinen ei voinut käsittää Suomen ampumahiihtotähtien touhua
- Yle: Janne Ahosta odotti koruton näky – johtopäätös oli synkkä
- Aino-Kaisa Saarisen mitta täyttyi Ylellä – nämä miehet saivat kuulla kunniansa
- Suomen hiihtotähti heitti hanskat tiskiin – Virpi Sarasvuon reaktio oli harvinaisen selvä
- Shokkikäänne: Ylen hiihtolähetyksessä tippui uutispommi
- Jasmi Joensuu sanoi suoraan totuuden – valehtelevatko muut Suomen hiihtotähdet?
- Yle: Wilma Murto lähetti melkoisen viestin kiekkomiehelle
- Venäjän hiihtotähti ei voinut käsittää, mitä suomalainen hiihtäjä sanoi hänelle päin naamaa
- Sami Jauhojärven intiimi kysymys oli liikaa – Toni Nieminenkin meni vaikeaksi
- Yle: Janne Ahosta odotti koruton näky – johtopäätös oli synkkä
- Poikkeuksellista sekoilua – Kaisa Mäkäräinen ei voinut käsittää Suomen ampumahiihtotähtien touhua
- Hiihtonainen näytti ovea – Ville Nousiainen puhui nyt suunsa puhtaaksi Ylellä
- Suomen hiihtotähti heitti hanskat tiskiin – Virpi Sarasvuon reaktio oli harvinaisen selvä
- Johannes Kläbo katsoi Iivo Niskasen menoa – lausui IL:lle tylyn tuomionsa
- Shokkikäänne: Ylen hiihtolähetyksessä tippui uutispommi
- Kerttu Niskanen tuli haastattelupaikalle – lausui heti selvät sanat
- Venäjän hiihtotähti ei voinut käsittää, mitä suomalainen hiihtäjä sanoi hänelle päin naamaa
- Aino-Kaisa Saarisen mitta täyttyi Ylellä – nämä miehet saivat kuulla kunniansa
- UC: Asiantuntija sai tarpeekseen Krista Pärmäkosken touhusta – haukkui naisen pystyyn