Suomalaislupauksen olympialaiset loppuivat kuin seinään – ”Aika huono fiilis”
Pekingin olympialaisten alppihiihdossa naisten pujottelukisan voiton vei Slovakian Petra Vlhova.
Riikka Honkanen oli paras suomalainen laskien sijalle 37. Sekä Rosa Pohjolaisen että Erika Pykäläisen ensimmäiset laskut päättyivät ulosajoon.
– En mä tietenkään ole tyytyväinen sijoitukseen ja laskuun. Pääsin kuitenkin maaliin ja oon tyytyväinen, että fiilis oli parempi kuin eilen. Se ei ihan laskussa näkynyt kuitenkaan. Tuntui ettei ollut ihan niin hyvä pito suksissa ja vähän lipsui, eikä pystynyt ihan sataprosenttisesti luottamaan, että suksi pitää, Honkanen kertasi.
Pohjolainen oli laskuunsa pettynyt.
– Aika huono fiilis. Olisi ollut hyvät mahdollisuudet laskea hyvin, ja sit kun mokaa ekoilla kepeillä niin totta kai se ärsyttää, mutta minkäs teet, tää on urheilua. Olisi ollut aika hyvät olosuhteet ja rata ei näyttänyt kuluvan mihinkään. Olisi ollut hyvät mahikset iskeä, mutta ei näköjään tänään.
Pykäläinen harmitteli virhettään.
– Tuli virhe ihan peruskäännöksessä. Lumi on täällä aika erilaista kuin Euroopassa. Rinne oli sinänsä hyvä. Harmittaa, että kävi näin, mutta oli kuitenkin hienoa olla olympialaisissa.
Lähde: Olympiakomitean tiedote
Voita kylpyläloma Pärnussa kahdelle – arvo 560€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kylpyläloman Pärnussa kahdelle!
- Palkinto sisältää kolme yötä kylpylähotellissa aamiaisineen, laivamatkat Helsinki-Tallinna-Helsinki ja kuljetukset Tallinna-Pärnu-Tallinna.
- Suomalainen ex-hiihtäjä teki maailmalla hurjaa jälkeä nykyisessä lajissaan
- Eveliina Määttäsen salikuva ällistytti faneja – ”Upeaa”
- Krista Pärmäkoski vahvisti merkittävän tiedon Ylelle
- Anne Kyllönen hymyili leveästi maajoukkueleirillä – ”Pienet tanssit on jo pidetty”
- Lotta Harala ja Maria Huntington villiintyivät kameroiden edessä
- IL: Näin Krista Pärmäkoski alkoi jälleen juoda alkoholia
- Reetta Hurskeen päivitys sai fanit riemastumaan
- Iivo Niskanen rajujen syytösten kohteena – näin mies vastasi IS:lle
- Pidetty mies on poissa: Kovan luokan suomalainen urheilulegenda on kuollut
- Kovassa tikissä – Wilma Murron kilpakumppani esitteli rantakuntoaan
- Janne Ahosen ja Kaisa Mäkäräisen tilanteeseen saatiin selvyys
- Pidetty mies on poissa: Kovan luokan suomalainen urheilulegenda on kuollut
- Iivo Niskanen rajujen syytösten kohteena – näin mies vastasi IS:lle
- Krista Pärmäkoski vahvisti merkittävän tiedon Ylelle
- Anne Kyllönen hymyili leveästi maajoukkueleirillä – ”Pienet tanssit on jo pidetty”
- Kovassa tikissä – Wilma Murron kilpakumppani esitteli rantakuntoaan
- Senni Salminen hempeili rakkaansa kanssa – fanit innostuivat
- Lotta Harala ja Maria Huntington villiintyivät kameroiden edessä
- IL: Näin Krista Pärmäkoski alkoi jälleen juoda alkoholia
- Camilla Richardsson jätti Jukka Keskisalon – näin mies reagoi