Suomalaispelaajalta todella törkeä sikailu – ”Pelaaja pahoittelee syvästi tekoaan”
Kuva: Juha Tamminen
Suomen jääpallon pääsarjan Bandyliigan ratkaisevassa välierässä nähtiin todella ruma temppu.
Narukerän Tuomas Antikainen astui kesken ottelun Akilleksen Denis Sadakovin nilkan päälle. Hetken myöhemmin Antikainen osui vielä häneen toisen kerran luistimellaan.
Akilleksen valmentajan Jari Hyttinen julkaisi Twitterissä videon tilanteesta.
– Tällaista sikailua ei pitäisi hyväksyä missään urheilulajissa. Ei, emme ole tehneet tutkintapyyntöä asiasta. Olisi kentällä olevien tuomareiden tehtävä hoitaa asia, Hyttinen kiehui.
Narukerä pahoitteli tapahtunutta Twitterissä.
– Narukerän hallitus on tutustunut sosiaalisessa mediassa (twitter) olevaan videoon, siinä pelaajan näytetään yrittävän vahingoittaa vastustajaa. Narukerä seurana ei voi hyväksyä ilmi tullutta käytöstä kentällä. Se on seuran arvojen vastaista.
– Kuultuaan myös pelaajaa, Narukerän hallitus päätti yksimielisesti määrätä pelaajalle yhden ottelun pelikiellon (pronssiottelu). Mikäli jääpalloliiton kurinpitovaliokunnalta tulee lisärangaistusta, seura kunnioittaa valiokunnan päätöstä luottaen sen objektiivisuuteen.
– Pelaaja pahoittelee syvästi tekoaan, tiedotti seura.
Veiterä ja Akilles kohtaavat lauantaina pelattavassa finaalissa.
Video tästä.
Ensin terällä nilkkaan ja sitten vielä potku päähän. Tällaista sikailua ei pitäisi hyväksyä missään urheilulajissa. Ei, emme ole tehneet tutkintapyyntöä asiasta. Olisi kentällä olevien tuomareiden tehtävä hoitaa asia. #jääpallo #bandyliiga #välierät
Tiedote: Narukerän hallitus on tutustunut sosiaalisessa mediassa (twitter) olevaan videoon,
siinä pelaajan näytetään yrittävän vahingoittaa vastustajaa.
Narukerä seurana ei voi hyväksyä ilmi tullutta käytöstä kentällä.
Se on seuran arvojen vastaista. 1/3
siinä pelaajan näytetään yrittävän vahingoittaa vastustajaa.
Narukerä seurana ei voi hyväksyä ilmi tullutta käytöstä kentällä.
Se on seuran arvojen vastaista. 1/3
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- UFC-nainen otti vaatetta pois – kameramiehen toiminta puhutti: ”Hän tiesi mitä teki”
- Tuhoaako Iivo Niskasen ystävä suomalaisen unelman?
- Nyt se on julkista tietoa – tunnettu nainen siirtyy Yle Urheilun ruutukasvoksi
- Valmentaja katsoi hetken Oliver Helanderia – lausui IS:lle tuomionsa
- Ura ohi – SE-naisen elämä muuttui täysin
- Suomen hiihtomiehet laittoivat nyrkit heilumaan Itävallassa
- Lotta Haralan rakkaalta raju paljastus kaksikon suhteesta – ”Tuntunut, että oma elämä hajoaa käsiin”
- Taas mennään: Silja Kosonen täräytti vaivatta hirmukaaren
- Hiihtonainen yllätti fanit bikinikuvallaan
- Kohta kaikki on ohi: Suomen maajoukkuehiihtäjältä lohduton päivitys
- Valtava omaisuus: Suomalainen hiihtotähti tehnyt posketonta tiliä
- Janne Ahosesta revitään nyt ikäviä otsikoita Venäjällä
- Taas mennään: Silja Kosonen täräytti vaivatta hirmukaaren
- Riitta-Liisa Lassilalta uusi aluevaltaus – hynttyyt yhteen tämän naisen kanssa
- Nyt alkoi tapahtua: Reetta Hurske ennennäkemättömässä kunnossa
- Lotta Haralan rakkaalta raju paljastus kaksikon suhteesta – ”Tuntunut, että oma elämä hajoaa käsiin”
- Muusikkomieheltä kaunis julkinen avautuminen Wilma Murrosta
- Mikä näyte voimasta: Suomen keihästähteä ällistellään Yhdysvalloissa saakka
- Kohta kaikki on ohi: Suomen maajoukkuehiihtäjältä lohduton päivitys
- Hiihtonainen yllätti fanit bikinikuvallaan