Suomalaisurheilijalle karmea pettymys EM-finaalissa
Kuva: Getty Images
Lahden Ahkeran Arvi Savolainen saavutti EM-hopeaa eilen Budapestissa päättyneissä painin EM-kilpailuissa. Savolainen koki tappion Bulgarian Kiril Miloville luvuin 4-1 kreikkalais-roomalaisen painin sarjan 97 kg loppuottelussa.
Tokion Olympialaisissa viidenneksi sijoittunut Savolainen saavutti näin ensimmäisen aikuisten sarjojen arvokisamitalin. Nuorten ikäluokissa Savolainen ehti saavuttaa sekä 23- että 20-vuotiaiden sarjassa MM- ja EM-kultaa.
Suomelle kilpailut olivat suurmenestys, sillä lauantaina Ilmajoen Kisailijoiden Konsta Mäenpää saavutti sarjan 130 kg EM-pronssia. Edellisen kerran Suomen kreikkalais-roomalaisen painin joukkue on saavuttanut EM-kisoissa kaksi mitalia Seinäjoella 2002, jolloin Marko Yli-Hannuksela ja Juha Ahokas saavuttivat EM-pronssia.
Lähde: Painiliitto
LUE MYÖS:
- Nuori kiinalaistähti teki jälleen historiaa – ”Olen todella innoissani ja onnellinen”
- Lentopallon EM-kisat 2026: Aikataulu, ottelut, tv
- Jokereissa pakka uusiksi – Tomek Valtonen pudotti kolme uutta hankintaa
- Ennätyskausi jätti hampaankoloon – Emilia Karell kertoo nyt miksi
- Urheilucast: Jori Lehterälle viritellään siirtoa Liigan jättiseuraan – ”Aina saa olla aktiivinen”
- Lotta Kemppinen yllätti treenivideollaan – julkaisu räjähti suosioon
- Norjalainen juoksutähti kuoli järkyttävässä onnettomuudessa
- Norjan hiihdossa kuohuu taas – huippuhiihtäjältä raju syytös valmentajan toiminnasta
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja
- Norjan hiihdossa kuohuu taas – huippuhiihtäjältä raju syytös valmentajan toiminnasta
- Urheilucast: Jori Lehterälle viritellään siirtoa Liigan jättiseuraan – ”Aina saa olla aktiivinen”
- Kalle Palander ottaa hurjan haasteen vastaan – yllätys oli melkoinen
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Suomi nousi vaikeuksien kautta voittoon – Severi Savonsalmi laukoi suorat sanat
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan