Ukrainalta Venäjälle siirtynyt ”maanpetturiksi” haukuttu urheilumestari patsasteli Voitonpäivän juhlissa Pietarissa – ”Erityinen päivä minulle”
Kuva: Getty Images
Venäjällä vietettiin Voitonpäivän juhlaa tänään 9. toukokuuta. Mukana oli myös joukko urheilijoita ja muita kuuluisuuksia.
Paraatia seuraamaan oli kutsuttu myös shakin suurmestari Sergei Karjakin. Ukrainassa syntynyt Karjakin on edustanut Venäjää vuodesta 2009 saakka.
Kun Venäjä käynnisti laajamittaisen hyökkäyksen Ukrainaan, on Karjakinia syytetty ”maanpetturiksi” Ukrainassa. Hän ei hyväksyä kritiikkiä, vaan on muistuttanut julkisesti syntyneensä Krimillä.
Krim tosin kuuluu edelleen Ukrainaan kansainvälisen yhteisön silmissä. Venäjä liitti Krimin valtioonsa vuonna 2014.
Karjakin kommentoi maanantaina tapahtumaa TASSille.
– Tämä on erityinen päivä minulle. Onnittelut kaikille veteraaneille, kaikille venäläisille. Olen erittäin tyytyväinen, että minut kutsuttiin. Muistan, kuinka puhuin isoisälleni, joka kertoi minulle sodasta. Paraati oli mahtava ja tunteellinen minulle.
LUE MYÖS:
- Nuori kiinalaistähti teki jälleen historiaa – ”Olen todella innoissani ja onnellinen”
- Lentopallon EM-kisat 2026: Aikataulu, ottelut, tv
- Jokereissa pakka uusiksi – Tomek Valtonen pudotti kolme uutta hankintaa
- Ennätyskausi jätti hampaankoloon – Emilia Karell kertoo nyt miksi
- Urheilucast: Jori Lehterälle viritellään siirtoa Liigan jättiseuraan – ”Aina saa olla aktiivinen”
- Lotta Kemppinen yllätti treenivideollaan – julkaisu räjähti suosioon
- Norjalainen juoksutähti kuoli järkyttävässä onnettomuudessa
- Norjan hiihdossa kuohuu taas – huippuhiihtäjältä raju syytös valmentajan toiminnasta
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Urheilucast: Jori Lehterälle viritellään siirtoa Liigan jättiseuraan – ”Aina saa olla aktiivinen”
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Jokereissa pakka uusiksi – Tomek Valtonen pudotti kolme uutta hankintaa
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Norjan hiihdossa kuohuu taas – huippuhiihtäjältä raju syytös valmentajan toiminnasta
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja
- Norjalainen juoksutähti kuoli järkyttävässä onnettomuudessa
- Kalle Palander ottaa hurjan haasteen vastaan – yllätys oli melkoinen
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys