Mustaa valkoisella: Ikävä totuus Olympiakomiteasta paljastui
Suomen urheilun eettinen keskus SUEK on selvittänyt Suomen Olympiakomitean pyynnöstä työntekijöiden kokemuksia yhteisössä.
Työntekijöiltä tiedusteltiin kokemuksia ja havaintoja epäasiallisesta kohtelusta. SUEK on tehnyt osaraportin työntekijöiden vastauksista.
SUEK kertoo tehneensä kyselyn Olympiakomitean henkilöstölle toukokuussa 2022. Anonyymissä kyselyssä selvitettiin henkilöstön kokemuksia ja havaintoja viimeisen vuoden ajalta. Kyselyn vastausprosentti oli 90,2.
Selvityksessä nousi esiin työympäristössä esiintynyttä kiusaamista, jota oli kokenut joka neljäs vastaaja. Kiusaaminen on ilmennyt esimerkiksi kokemuksena eristämisestä, sivuuttamisesta sekä osaamisen kyseenalaistamisena. Harva yksittäinen henkilö oli kokenut sanallista seksuaalista ja sukupuoleen perustuvaa häirintää, kerrotaan tiedotteessa.
– Kiusaamista ilmeni keskimääräistä enemmän, kun verrataan muihin vastaaviin työyhteisön selvityksiin. Muita epäasiallisen kohtelun muotoja oli vähemmän. Esimerkiksi fyysistä häirintää ei kyselyssä noussut esiin. Korkea vastausprosentti kertoo, että asia koettiin merkittävänä, SUEKin tutkimuspäällikkö Marko Kananen sanoo SUEKin tiedotteella.
Olympiakomitealle luovutetut tulokset ovat osa laajempaa epäasiallista kohtelua selvittävää kyselyä. Mukaan kyselyyn ovat voineet ilmoittautua Olympiakomitean jäsenet sekä keskeiset sidosryhmät, joita ovat liikunnan aluejärjestöt, Huippu-urheilun instituutti KIHU, urheiluopistot sekä urheiluakatemiat. Kysely suunnattiin jäsenten ja sidosryhmien työntekijöille. SUEK julkaisee selvityksen kokonaisraportin syksyllä 2022.
Lähde: SUEKin tiedote
LUE MYÖS:
- Sonja Leinamo kertoi koko totuuden tilanteestaan
- Peli on selvä: Karu totuus valkeni Krista Pärmäkoskelle
- Sami Jauhojärvi teki shokkiehdotuksen Norjan hiihtotähdelle – löytyisikö vaimo Suomesta?
- Suvi Minkkinen voitti – Dorothea Wierer lausui karut sanat
- Norjan hiihtotähdeltä tylyä tekstiä Lauri Vuorisesta
- Salailu päättyi – koko totuus Reetta Hurskeesta paljastui nyt
- Hiihtomies käveli kameran eteen – ylisti Frida Karlssonin ulkonäköä
- Suvi Minkkinen ei voinut uskoa, mitä hän sai kuulla kesken kilpailun
- Therese Johaugin kuppi nurin Norjassa – tämä ei mahdu naisen kalloon
- Paljastus kulisseista: Hiihtonainen teki asioita selväksi Sami Jauhojärvelle
- Hiihtomaailmassa leviää shokkihuhu Iivo Niskasesta – Jasmi Joensuu ihmeissään
- Salailu päättyi – koko totuus Reetta Hurskeesta paljastui nyt
- Suvi Minkkinen voitti – Dorothea Wierer lausui karut sanat
- Kaisa Mäkäräiseltä harvinainen ulostulo – hempeä viesti rakkaastaan
- Suvi Minkkinen ei voinut uskoa, mitä hän sai kuulla kesken kilpailun
- Paljastus kulisseista: Hiihtonainen teki asioita selväksi Sami Jauhojärvelle
- Pamahtaako uutispommi? Alisa Vainio teki asioita selväksi
- Norjan hiihtotähdeltä tylyä tekstiä Lauri Vuorisesta
- Lauri Vuorisen temppu puhuttaa Ruotsissa
- Hiihtomies käveli kameran eteen – ylisti Frida Karlssonin ulkonäköä