”Se ei ole vaihtoehto” – Annimari Korte paljasti murheellisen tosiasian
Aitajuoksija Annimari Korte kertoi tiistaina enemmän häntä vaivanneesta jalkavammasta. Nainen paljasti, että magneettikuvista paljastui ”istuinkyhmyssä olevaa turvotusta eli todennäköisesti rasitusmurtuman esiaste”. Korte on nyt kirjoittanut yön nukuttuaan lisää tilanteestaan.
– Urheilu on joskus julmaa kun koko vuoden tekee joka päivä kaikkensa, että voisi tehdä hyviä tuloksia ja sitten juuri kisakauden alkaessa tulee vamma, joka estää tuloksenteon. Tuntuu, että koko vuoden työ menee hukkaan. Vielä pahemmalta tuntuu itsellä nyt, kun vaativan leikkauksen ja puolen vuoden loistavasti onnistuneen kuntoutuksen jälkeen tulee uusi vamma juuri kun treeneissä alkoi tulla ennätyksiä, avasi Korte Instagramissa.
Korte vahvisti nyt, että Eugenen MM-kisat voidaan hänen osaltaan unohtaa. Elokuun EM-kisat ovat vielä mielessä. Lepoa ei kuitenkaan voi tässä vaiheessa ottaa.
– MM-kisoja oli odotettu ja niitä varten tehty töitä lähes kolme vuotta, EM-kisoihin lähes neljä vuotta. Siinä välissä juoksin useasti tuloksia joilla voisi odottaa menestystä. Nyt ainakin MM-kisat pitää vaan unohtaa ja toivoa, että jalka rauhoittuisi niin, että voisi EM-kisoihin tähdätä. Optimaalista olisi levätä muutama viikko, mutta se ei ole vaihtoehto, linjasi Korte.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Nyt se on lähellä – supermatsi voi toteutua
- Venäläishiihtäjä avautuu muiden suhtautumisesta venäläishiihtäjiin
- Hurja kiri Texasissa – Sami Välimäki takoi huiman summan rahaa
- Kalle Palanderin kommentti sai Aleksi Valavuorelta tylyn vastauksen
- AL: Harri Kirvesniemi järkyttyi Krista Pärmäkosken datasta – ”Oli pakko ottaa laskin käteen”
- Venäläispomo vihjaa käänteestä – Fis-johtajalta yllättävä viesti
- Kauden ratkaisut puhutti – Olli Hiidensalo avasi taustat
- Suomalainen Teresa, 21, säkenöi Jake Paulin jätti-illassa!
- Se on siinä! – uusi maailmanennätys
- Ennätykset murskattiin – suomalaisjätti kiskaisi kaksi hirmukaarta!
- Jessie Diggins jätti ladut – nyt arki näyttää tältä
- IS: Nooralotta Nezirin pitkä piina jatkuu – ”Aikataulu on selvillä”
- Ennätykset murskattiin – suomalaisjätti kiskaisi kaksi hirmukaarta!
- Se on siinä! – uusi maailmanennätys
- Kauden ratkaisut puhutti – Olli Hiidensalo avasi taustat
- Suomalainen Teresa, 21, säkenöi Jake Paulin jätti-illassa!
- Hirmutulos – pikajuoksussa tärähti kaikkien aikojen ennätysaika!
- Aleksi Valavuori sai kovaa kyytiä – sparri päättyi rumasti
- Aleksandr Bolshunovin paluusta kova väite, valmentaja lataa suoraan
- Venäläispomo vihjaa käänteestä – Fis-johtajalta yllättävä viesti