Suomessa jysähti siirtopommi – maailmanmestari vaihtaa kilpailijan riveihin
Salibandyn F-liigan Seinäjoen Peliveljet on kertonut uudesta pelaajahankinnasta. Maajoukkueesta tuttu huippunimi Peter Kotilainen vahvistaa ryhmää 1+1 vuoden sopimuksella.
Kotilainen on pelannut pitkään Happeen paidassa. 27-vuotias Kotilaisen vyöllä on yhteensä 213 runkosarjapeliä tehoin 251+231=482. Hän on voittanut aiemmin liigaurallaan kolme hopeaa ja yhden pronssin.
Maajoukkueessa Kotilainen on voittanut kaksi MM-kultaa sekä yhden hopean. Hänet valittiin 2016 arvokisoissa turnauksen arvokkaimmaksi pelaajaksi – Kotilainen voitti noissa kisoissa myös turnauksen pistepörssin.
– Todella hyvin mielin Seinäjoelle. Edellisen puolen vuoden aikana piti pohtia, että pelaako tässä enää lainkaan. Mutta nyt liekki palaa jälleen. Paljon on töitä edessä, mutta kun Super Cup syyskuussa on edessä, mies on varmasti iskussa, Kotilainen lupaa Salibandyliiton tiedotteen mukaan.
Myös SPV:n valmennuksessa nähdään isoja muutoksia, kun Jori Isomäki ottaa päävalmentajan tittelin Tommy Koposelta. Samalla päättyy Koposen 21 vuoden yhtäjaksoinen päävalmentajaputki.
Koponenkaan ei kokonaan astu syrjään Isomäen rinnalta – hän jatkaa myös tulevalla kaudella SPV:n valmennuksessa. Jarno Ihme täydentää valmennuksen osaamisellaan.
Lähde: Salibandyliiton tiedote
LUE MYÖS:
- Kalle Palander ottaa hurjan haasteen vastaan – yllätys oli melkoinen
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Ice Cage tekee paluun Helsinkiin – lippukauppa käy kuumana
- Ice Cage 9: Aikataulu, ottelijat, Live Stream ja liput
- Ice Cage 8: Ottelijat ja tulokset
- Suomesta varoitus Kreikassa – päävalmentaja tietää, millainen haaste odottaa
- Norjan hiihtolegenda pelkäsi pahinta – ”veri suorastaan roiskui”
- Teemu Suninen ja Janni Hussi palaavat sittenkin MM-ralliin – hurja käänne
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Norjan hiihtolegenda pelkäsi pahinta – ”veri suorastaan roiskui”
- Iivo Niskanen sai päävalmentajalta yllättävän tuomion – kotona odottaa toinen homma
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Suomesta varoitus Kreikassa – päävalmentaja tietää, millainen haaste odottaa
- Eveliina Määttänen paljasti suunnitelman tulevaisuudestaan
- Suomalaisille karvas pettymys – MM-kisat matkaavat Ruotsiin
- Iivo Niskanen jättää kotikisat väliin – SM-kisoissa silti kova kattaus
- Ice Cage tekee paluun Helsinkiin – lippukauppa käy kuumana